Kuusamon kuuluista koskisodista riittää monta tarinaa. Hurjimpien mukaan isännät möivät koskiosuutensa kahteenkin kertaan ja yhtiöt kuljettivat helikoptereilla sekä rahaa että juotavaa Kuusamoon.
Matkailun kannalta koskien suojelu oli ratkaisevan tärkeää.
Oulanka- ja Kitkajokien rakentamisesta alkoivat 1950-luvulla kilpailla Imatran Voima ja Pohjolan Voima. Ensimmäiset koskikaupat tehtiin 1951 ja viimeiset 1956. Yhtiöt saivat ostetuksi yli kolmanneksen koskiosuuksien yhteismäärästä.
Tuohon aikaan ei luonnonsuojelu ollut Kuusamon historiaa tutkineen filosofian maisteri Seppo Ervastin mukaan kovin suosittua.
Vuosina 1956--1961 tilanne kuitenkin muuttui. Kumpikaan yhtiö ei ollut saanut ehdotonta määräysvaltaa Kuusamon vesiin. Myös yleinen mielipide alkoi muuttua.
"Ensimmäisenä koskien rakentamisaikeita alkoivat arvostella etelään muuttaneet kuusamolaiset. He olivat oppineet siellä huomaamaan, että kotiseudulla oli jotain korvaamatonta eli kosket."
Ervastin mukaan Reino Rinne oli aluksi koskien rakentamisen kannalla. "Rinne muutti kantaansa 1957 tienoilla, ja hänestä tuli fanaattisen tiukka suojelija. Hän ajoi suojelua kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla."
Rinne tajusi Ervastin mukaan sen, että pääasiallinen hyöty rakentamisesta menisi Kuusamon ulkopuolelle. Rinne huomasi myös sen, että matkailu tulee olemaan Kuusamon elinkeinoelämän valtti.
Rinne sai Ervastin mukaan julkisen mielipiteen pian puolelleen. Kuusamon kunta oli alussa koskiosuuksien myynnin kannalla, mutta käänsi kelkkansa 1960-luvulla.