Oi, Meghan, sinä prinsessoista ihanin!
Kun Britannian kuninkaalliseen perheeseen avioitunut amerikkalaisnäyttelijä Meghan Markle astelee edustustilaisuuteen puhelimeni näytöllä ja heiluttaa kättään, täytyn onnesta. Arkihuoleni unohtuvat, kun herttuatar väläyttää virheettömäksi valkaistun hymynsä. Oi, ajattelen, hän on niin kaunis, oi, miten ystävällinen hän on, oi tuota tyyliä!
Elänkö siis jossain infantiilissa fantasiassa, jossa naisen elämä täydellistyy vasta, kun uljas prinssi roolittaa tytön vaimokseen? Kaipaanko aikaa, jolloin naisen virka oli olla viehättävä koriste? Pitäisikö minun hävetä kiinnostustani prinsessojen vaate(- ja huom. kenkä)valintoja kohtaan? Ei.
Älä aliarvioi prinsessojen voimaa, lukija. Ihan turha tulla sanomaan, että monarkiat ovat outo muinaisjäänne ja turhia hierarkioita, jotka pitävät yllä vanhanaikaisia rakenteita. Prinsessojen tehtävä ei ole olla mielipidevaikuttajia tai maailman muuttajia. Heidän tinkinsä on tuottaa perillisiä - ja rahaa valtakunnalle. Joidenkin laskelmien mukaan jo Meghanin ja Harryn toukokuiset häät toivat Britanniaan 680 miljoonaa euroa. Prinsessat ovat siis paitsi henkilökohtainen stressinpoistajani, myös bisnestä. Kun Ruotsin Vickan edustaa ketjuliikemekossa, koltut myydään heti loppuun.
Kaisa Haatasen ja Sanna-Mari Hovin Monarkian muruset -kirja paljastaa, että sydänten prinsessan Dianan piti olla neitsyt mennessään naimisiin vuonna 1981. Oi, miten järkyttävää, ajattelen, mutta onneksi maailma muuttuu. Paitsi että ei se muutu ja vaatimukset ovat vieläkin kovia: Meghanin käly Catherine on jo kolmesti pinkaissut suoraan synnytyksestä kuvaajien eteen esittelemään kuningaskunnan uusia vallanperijöitä. Oi, mikä suoritus, ajattelen, myös taustalla häärineeltä meikkaajien ja kampaajien armeijalta.
Täydellisyys ei ole kiinnostavaa, sanotaan. En usko, että se on syy, miksi brittimedia hakee Meghanista vikaa: milloin on kynsilakka sopimattoman tummaa, milloin nainen koskettelee vauvavatsaansa liikaa. Luulen, kuten narratologi Maria Mäkelä, että prinssiveljesten puolisoiden tarinaan tarvitaan epäonnistuja: koska kruununperijä Williamin vaimo Catherine voitti hedelmällisyydellään kisan jo ajat sitten, Meghanin täytyy tuhoutua.
Tietenkään en toivo sitä. Toivon rikkumatonta onnea, ihania lapsia ja sitä, että Harry katsoo vaimoaan aina kuten alttarilla, sillä jos johonkin tarinaan haluan uskoa, niin ikuiseen rakkauteen.
Kun Meghan ottaa superkoroillaan muutaman askeleen kohti vastaanottavaa isäntäväkeä ja ojentaa kätensä, nousen oman elämäni yläpuolelle ja olen mukana tarinassa. Herttuattaren poskipäillä hehkuu täydellisesti levitetty valokynä. Maailmassa on kaikki hyvin. Kukaan ei ole tuhon oma.
Kirjoittaja on kuusamolainen kirjailija.