Näin YK:n kansainvälisenä korruptionvastaisena päivänä 9.12. masentaa muukin kuin loska. Jos nimittäin joku asia on pysyvää auringon alla, se on korruptio.
Suomalaisessa mediassa käyty keskustelu korruptiosta – tai oikeastaan sen olemattomuudesta täällä lintukodossa – tuntuu joskus sinisilmäiseltä taivastelulta vaaleanpunaisten lasien läpi.
Pelkästään Transparency Internationalin korruptioindeksiin tuijottaminen antaa Suomen tilanteesta harhaanjohtavasti ylioptimistisen kuvan. Subjektiiviseen arvioon perustuva ”korruption kokeminen” tuo indeksiin perustuville johtopäätöksille merkittäviä rajoitteita.
Huomattavista lainsäädännöllisistä uudistuksista huolimatta esimerkiksi Ranska ja Italia pysyttelevät vakaasti samoissa indeksiluvuissa vuodesta toiseen. Erityisesti vuonna 2017 Ranskassa voimaan astunut Loi Sapin 2 -laki olisi kuitenkin voinut hyvällä syyllä nostaa maan lukuja muutamalla pykälällä ylöspäin.
Yrityksille tuli sen myötä runsaasti lisää velvoitteita valvoa erityisesti ulkomaisissa yhteyksissä tapahtuvaa korruptiota. Sen sijaan indeksi on pysynyt aika lailla samoissa, 69–72 pisteen lukemissa vuodesta 2012 tähän päivään asti.
Suomen indeksilukemat ovat huippuluokkaa, vaihdellen 85 ja 90 pisteen välillä viimeksi kuluneen kymmenen vuoden ajan. Näin on ollut, vaikka lainsäädännön yrityksille asettamat, korruption torjuntaan liittyvät sisäisen valvonnan velvoitteet laahaavat reilusti jälkijunassa suuriin eurooppalaisiin maihin verrattuna.
Lainsäätäjä ei ole antanut myöskään turhan rajoittavia ohjeita kolmansien osapuolien, esimerkiksi toimittajien, tunnistamisen suhteen.
Usein ajatellaan, että kaikki on kunnossa kun suorite on saatu ja joku lasku sentään löytyy kirjanpitoon vietäväksi.