Pääkirjoitus

Ko­ro­na­vuo­det nos­ti­vat kes­ki­mää­räis­tä elä­köi­ty­mis­ikää rei­lus­ti ylös­päin

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä oli viime vuonna alempi kuin koskaan. Korona-aikana keskimääräinen eläkkeelle siirtymisen ikä ylsi neljän vuoden päähän asetettuun tavoitteeseen.

Yli 60-vuotias työntekijä on yhä tavallisempi näky suomalaisilla työpaikoilla. Eläketurvakeskuksen mukaan viime vuonna suomalaiset siirtyivät eläkkeelle puoli vuotta edellisvuotta myöhemmin. Jo ensimmäisenä koronavuonna keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousi viidellä kuukaudella. Eläkkeelle jäätiin viime vuonna keskimäärin 62,4 -vuotiaana.

Eläkejärjestelmän uudistusten yksi keskeisistä tavoitteista on jo kauan ollut eläkkeelle jäämisen siirtäminen myöhäisemmäksi. Vuoden 2005 eläkeuudistuksen yhteydessä tavoitteeksi tuli  eläkkeelle jäämisen siirto 2-3 vuodella eteenpäin. Myöhemmin, vuoden 2017 uudistuksen yhteydessä määriteltiin tavoitteeksi eläkkeelle jäämisen ajankohdan hilaaminen 62,4 vuoteen vuonna 2025.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut