
Alkon litramyynti kasvoi heinäkuussa edellisvuoteen verrattuna 14,7 prosenttia, tiedottaa Alko.
Roseeviinien kysyntä lisääntyi prosentuaalisesti eniten ja niitä myytiin heinäkuussa 25,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kuohuviinien myynti kasvoi 20,3 prosenttia, punaviinien 18,4 prosenttia ja valkoviinien 16,7 prosenttia. Tuoteryhmistä muiden väkevien juomien (kuten konjakit, viskit ja liköörit) myynti kasvoi 18,4 prosenttia.
Myynti on kasvanut korona-aikana ravintoloiden ollessa suljettuna ja rajat ylittävän liikenteen ollessa pysäytettynä. Hallitus on kesä-heinäkuussa purkanut ravintoloiden ja matkustamisen rajoituksia ja tämän arvioidaan vaikuttavan Alkon litramyyntiin tulevina kuukausina. Alkon mukaan muutoksen suuruutta on kuitenkin vielä haastava arvioida.
Holittomat juomat kiinnostivat kesällä
Heinäkuussa alkoholittomien tuotteiden myynti kasvoi 17,2 prosenttia, kesäkuussa 13,8 prosenttia.
– Meillä on valikoimassa noin 180 alkoholitonta tuotetta, kun vielä vuonna 2015 tuotteita oli 84. Asiakkaat ovat kiinnostuneita erityisesti alkoholittomista viineistä ja oluista. Viineissä alkoholiton suosikki on kuohuviini. Oluissa kirjo on kasvanut entisestään ja meiltä löytyykin tuotteita keveistä vehnäoluista aina tummiin stouteihin asti, kertoo liiketoimintajohtaja Kari Pennanen tiedotteessa.
Alkoholittomien tuotteiden valmistusmenetelmät ovat Pennasen mukaan kehittyneet ja tuotteiden laatu on parantunut, joka osaltaan vaikuttaa lisääntyneeseen kysyntään.
Turvavälillä on edelleen väliä
Alkosta toivotaan, että asiakkaat noudattaisivat edelleen koronaan liittyviä ohjeita myymälöissä asioidessaan.
– Haluamme edelleen taata mahdollisimman turvallisen asioinnin niin henkilöstölle kuin asiakkaille. Turvallisuustoimenpiteet ja tehostettu hygienia jatkuvat myymälöissämme toistaiseksi. Pidetään turvaväli, pestään käsiä ja suositaan korttimaksamista. Meidän kaikkien hyväksi, Pennanen toivoo tiedotteessa.
Alkon puolivuosikatsaus tammi-kesäkuun 2020 osalta julkaistaan elokuun lopulla.