Val di Fiemme
Kanadassa, Albertan yliopistossa työskentelevä veritutkija Tapio Videman heittää Kalevalle antamassaan haastattelussa kehiin mielenkiintoisen näkökulman keskusteluun hiihtäjien veriarvoista. Hänen mielestään liian korkeat hemoglobiiniarvot ovat tulkittavissa tyystin toisin päin kuin niitä on julkisuudessa tulkittu.
"Korkea hb-arvo on merkki rehellisyydestä", Videman sanoo.
Tutkija perustelee kantansa urheilijoiden eettisillä ja moraalisilla arvoilla.
"Veren laimennus on sen verran yksinkertainen toimenpide, että epon (erytropoietiinihormoni) käyttäjä voi hoitaa sen helposti vaikka ennen jokaista hemoglobiinitestausta."
"Epon käyttäjällä ei myöskään pitäisi olla mitään omantunnon tuskia laimentaa vertaan toisin kuin puhtaalla urheilijalla, jolla on korkeat hb-arvot", Videman sanoo.
Videman muistuttaa, että urheilijan hemoglobiiniarvo voi olla korkea myös muista syistä kuin epon ja vastaavien kiellettyjen aineiden käytöstä johtuen.
"Joillakin korkea hb-taso on synnynnäistä. Sitten ovat korkean paikan harjoittelu, alppimajat sun muut, jotka ovat ehkä epäeettisiä, mutta sallittuja keinoja", hän sanoo.
"Tästä voisi päätellä, että liian korkea hemoglobiiniarvo ei viittaa kiellettyjen menetelmien käyttöön, vaan pikemminkin rehellisyyteen."
Samoilla linjoilla
Rehusen kanssa
Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Seppo Rehunen on esittänyt Val di Fiemmen MM-kisoissa, että hiihdossa luovuttaisiin hemoglobiinitestin käytöstä - ainakin sen nykyisessä merkityksessä.
Kansainvälisen Hiihtoliiton määräämä yläraja on miehille 175 grammaa/litra ja naisille 160. Tänä kautena tulleen sääntöuudistuksen mukaan liian korkeasta hemoglobiiniarvosta paukahtaa hiihtäjälle viiden päivän kilpailuun osallistumiskielto.
Rehunen on Val di Fiemmessä jäänyt toistaiseksi yksin esityksensä kanssa. Nyt tukea tulee Kanadasta Albertan yliopistosta.
"Olen samaa mieltä kuin Rehunen. Jos verenlaimennusta ei kontrolloida, hb-testillä ei ole muita järjellisiä perusteita kuin kerätä arvoja toivottavasti pian pakolliseksi tulevaan hemoglobiinipassiin", Videman sanoo.
Testi puhtaan
urheilun kulissi
Tapio Videman oli itse mukana vaikuttamassa siihen, että hiihdossa otettiin hemoglobiinitestit käytöön syksyllä 1996.
"Hb-testi toimi jotenkuten talvella 1997, mutta veren laimennus tuli nopeasti käyttöön, ja sen jälkeen testi on estänyt vain äärimmäisen epon käytön ja ollut ehkä lähinnä puhtaan urheilun kulissi yleisöön päin", Videman sanoo.
Lahden MM-kisoissa 2001 suomalaiset maastohiihtäjät jäivät kiinni juuri veren laimentamisesta kielletyillä aineilla. Muun muassa asiaa tutkinut Lauri Tarastin johtama työryhmä päätyi siihen tulokseen, että laimennuksella peiteltiin epon käytön jälkiä.
Videman muistuttaa, että Rehusen esitys ei itse asiassa ole uusi. Jo vuonna 1998 alettiin keskustella hemoglobiinirajojen alentamisesta ja testauksen lopettamisesta. Keskustelut liittyivät Videmanin ja norjalais-amerikkalaisen tutkija Jim Stray-Gundersenin kehittämään Advia-testiin, joka perustuu verenkuvan pitempiaikaiseen seurantaan.
"Tavoite oli siirtyä hb-testistä Advia-SAFE -testiin ennen Lahden kisoja 2001. FIS hyväksyi esityksen syksyllä 2000, ja tammikuussa 2001 Salt Lake Cityn olympialaisten esikisoissa sitä kokeiltiin. FIS kuitenkin perui päätöksensä vain muutama viikko sen jälkeen, eli noin kymmenen päivää ennen Lahden 2001 kisoja.", Videman sanoo.
Hb-testilläkin
on arvonsa
Tapio Videman ei vältämättä poistaisi hemoglobiinitestiä kokonaan. Hänen mielestään testillä on oma arvonsa.
"Hemoglobiiniarvo on kaikissa epäsuorissa menetelmissä tärkeä, mutta laimennus on otettava huomioon tuloksia tulkittaessa. Minusta ydinkysymys on, että hyväksytään huomattavan poikkeavat arvot tai niiden vaihtelut perustaksi merkittäville seuraamuksille", Videman sanoo.
Toisin sanoen tutkija on epäsuoran testimenetelmän eli veriarvojen muutoksiin perustuvan testin kannalla. Epäsuoran testin hankaluus on toistaiseksi sen todistusarvo. Testin tulos ei ole täysin vedenpitävä.
Epäsuoran testin heikkous tulee esiin viimeistään, kun asiaa aletaan puida oikeudessa.
Epon käyttö
vaikea testata
Sama ongelma on epon ja nesp-testimenetelmien kanssa. Ne eivät ole täysin vedenpitäviä.
"Epolle on olemassa testit, jotka eivät ole riittävän hyviä. Kiinni voi jäädä, jos näyte saadaan muutaman päivän sisällä käytöstä. Jos käyttää pientä päivittäistä annosta epoa, sitä ei ilmeisesti pystytä osoittamaan", Videman valaisee.
"Nesp-testit ovat helpommat, koska aine säilyy elimistössä pitkään. Dynepoa varten yritetään kehittää testejä, mutta ne eivät ole vielä valmiita - kuten eivät ole testit kasvuhormoniakaan varten."
Videman tietää, että kilpajuoksulle ei ole pikaista loppua näkyvissä. Kun yhtä ainetta varten saadaan käypä testimenetelmä, markkinoille tulee uusia aineita.
"Epo-geenihoito on tulossa, samoin uusia epo-valmisteita", Videman toteaa.