Ensi lauantaina Oulussa soittava veteraanibändi Kontra uskoo runttarockin ja halvan kioskikirjallisuuden lumoon.
Suurimmat iskut -kokoelma, joka esittelee yhtyeen Love Records -yhtiölle 70-luvun lopulla tekemiä levytyksiä, näyttää Kontran rasvaisena, sarjakuvista ja halpisdekkareista huumoria vääntävänä yhtyeenä.
Happorockista ja melskaavasta brittipunkista vaikutteita ammentaneet pitkätukkaiset könsikkäät koettiin kulttuuripiireissä kummajaisina, vaikka keskiverto lavayleisö heistä pitikin.
"Suurin osa keikkayleisöstä missä päin Suomea tahansa oli normaalia farkkukansaa, joka tykkäsi rehellisestä suomalaisesta rokista", muistelee laulaja Moog Konttinen.
Karkeaäänisestä solistista ei koskaan tullut suomirockin gurua tai filosofia. Kontra ei istunut vihaisena sätkivän Suomi-punkin tai uuden aallon muottiin, ja kolmen raskaan työvuoden jälkeen yhtye heittäytyi telakalle.
Kontran suurin hitti Jerry Cotton syntyi Oulussa.
Yhtye oli treenannut The Kinksin repertuaarista lainattua kappaletta instrumentaalina, mutta sanat puuttuivat. Oulussa kesällä 1978 keikalla ollessaan Konttinen keskusteli bändikavereidensa kanssa Jerry Cottonista ja muista oululaiskustantamo Kolmiokirjan julkaisemista viihdelehdistä.
"Jee, jee Jerry Cotton! -slogan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Heti keikalta palattuani lainasin veljeltäni mahtavan pinon Cottoneita ja luin niitä pikalukuna poimien sieltä täältä olennaisia ja tärkeitä elementtejä. Niihin kuuluivat muunmuassa Max Salosen baari ja punainen jaguaari."
Konttinen näkee sarjakuvassa ja pokkarikirjallisuudessa yhtymäkohtia rockiin. "Sarjakuva ja kioskikirjallisuus istuvat hyvin rockin rähjäiseen ja kovaan olemukseen. Cottonit ovat yhteiskunnan silmäätekevien mielestä alakulttuuria, mutta samalla oman aikansa parasta suomalaista kirjallisuutta. Niiden kieli on hauskaa, rönsyilevää ja luovaa."
Jerry Cotton -lehdestä julkaistiin 1970-luvun lopulla jopa Sepänsälli Spesiaali -niminen erikoisnumero, jossa oli haastattelu sekä kuvia Kontrasta.
Kontralla oli rajun live-esiintyjän maine. Se saattoi esiintyä keikoillaan minimaaliseen vaatekertaan sonnustautuneena ja hyppiä pöydillä. Konttinen kokee, että yhtyeen laulujen huumori oli hyvää vastapainoa ja tuuletusta avantgardistisille ja rajuillekin keikoille. Yhtye teki pilkkaa itsestään ja rocktähtikultista.
"Me ei olla koskaan oltu Remu Aaltosia tai Ville Valoja, jotka kulkee nokka pystyssä ja vetää kaikkia turpiin. Kontralla oli rajun ja oudon live-esiintymisen vastapainona sanoituksissa paljon huumoria. Olimme yhtye, joka pani itseään halvalla. Mikään ei ollut meille liian pyhää."
