Kun Tiina Filppa palasi diagnoosin saatuaan kaksikuisen Milja-vauvan kanssa kotiin, kattilat lensivät keittiössä.
– Räimäytin kaikki paistinpannut lattialle. Kokeilin, kuuleeko se. Lapsi ei havahtanutkaan, Filppa kertoo neljän vuoden takaisia tapahtumia.
Jo laitoksella vauvan kuulossa todettiin olevan vikaa. Kahdelle kuulevalle vanhemmalle oli syntynyt kuuro lapsi.
– Käänsihän se päätä, kuuleehan se, Filppa muistelee tulkinneensa vauvan käytöstä ensimmäisinä kuukausina.Kuurouteen tottuminen otti aikansa, mutta nyt Filpan ja isä Toni Tervosen perheessä eletään normaalia lapsiperhearkea.
Ainakin melkein.
Kun toista lasta ohjataan puheella, toiselle viitotaan.
Kojeen varassa
Milja-vauva oli juuri täyttänyt vuoden, kun hänelle tehtiin sisäkorvaistute leikkauksella.
Istute on kaksiosainen: ihon alla kalloluussa ja sisäkorvassa on implantti, ulkopuolella ovat puheprosessori ja magneettikela. Ilman istutetta Milja olisi täysin kuuro.
Toiset akut ovat latautumassa aina, kun toiset ovat käytössä. Akku kestää yhteensä 11 tuntia.
Implantin vuoksi Milja kommunikoi myös puhumalla. Kuulo ei kuitenkaan ole aivan normaali. Häly väsyttää ja kuormittaa lasta.
– Jotkut kuurot lapset ottavat kojeen ensimmäisenä kotiin tullessa pois. Kun Milja on vihainen, laite lähtee heti. Lapsen on muita vaikeampi kuulla, jos keskittyy muuhun, äiti kertoo.
Saunassa kuulokoje otetaan pois. Silloin vanhemmilla on kaksi lasta ohjattavana: 2-vuotias Ilmari puheen avulla, Milja viittomilla.
Myös yöksi laite otetaan pois.
Kaikki kuurot eivät ota implanttia. Jos vanhemmat palaisivat ajassa taaksepäin, päätös saattaisi olla toinen.
– Olen monesti miettinyt, tekisikö sitä uudetaan. Varmaan päädyttäisiin samaan. Mutta toivoisin, että olisi kerrottu, että on toinenkin vaihtoehto.
Vaikka Milja pystyy elämään tavallista nelivuotiaan arkea sisäkorvaistutteen avulla, vanhemmat haluavat mahdollistaa lapselle myös viittomakielen käytön ja kulttuurin.
– Viittomakieli on välttämätön. Kieli ei voi olla sähköisen laitteen varassa. Laitteesta saattaa loppua akku kesken päivän, se saattaa kadota tai vihaisena lapsi ei halua pitää sitä, Filppa luettelee.
Haaveena kaksikielisyys
Vanhempien toiveena on, että Milja voisi olla kaksikielinen, yhtä aikaa suomenkielinen ja viittomakielinen. Viittomakielen opettaminen omalle lapselle on vaikeaa, kun kieli ja kulttuuri eivät ole itselle tuttuja.
Filppa pelkää, että mahdollisuudet ilman viittomakielen taitoa ovat muita heikommat.
– Olisi kauheaa, jos Milja nuorena häpeäisi laitteita tai sitä, ettei kuule. Tai jos ei saa viittomakielen opetusta ja tuntee aikuisena, ettei ole kieltä.
Filppa on opetellut viittomakieltä Oulu-opiston kursseilla. Tärkeää olisi oppia kieli sitä käyttäviltä, olla itsekin hyvä voidakseen opettaa lasta.
Vuoden verran perhe on kuulunut Kuurojen Palvelusäätiön järjestämään junioriohjelmaan. Vuoden aikana järjestetään viisi leiriä, jolloin kuurot aikuiset opettavat vanhemmille viittomakieltä. Lapset ovat kuurojen hoidossa.
Filpan mukaan kielikylpy on toiminut loistavasti. Toiveena olisi saada opetusta viikottain.
Nyt moni asia on hyvin, mutta tulevaisuus vaatii ponnisteluja kielen eteen:
– Äidinkieli on osa identiteettiä ja itsetuntoa. Näkeekö Milja aikuisena itsensä kuurona vai kuulevana? Siksi haluamme avata tietä myös viittomakielisten yhteisöön, Filppa selittää.