Pekingin olympialaiset: Katso ki­sa­oh­jel­ma tästä

Uusi luontomedia: Poh­joi­sen Polut tarjoaa tuhtia luet­ta­vaa ret­kei­ly­kan­sal­le

Kom­ment­ti: Kul­ta­po­jan kova koulu – Lauri Mar­ja­mä­ki jää his­to­riaan val­men­ta­ja­na, jonka kau­del­la me­nes­tys­put­ki katkesi

Viime kädessä kyse on tuloksenteosta, ja siinä Lauri Marjamäki on kiistattomasti epäonnistunut, kirjoittaa urheilutoimittaja Kimmo Siira.

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Kuva: Maiju Torvinen

Ennen olympiaturnausta Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki muistutti urheiluihmisiä ankaralla tilastofaktalla, jonka mukaan historia ei tunne yhtään suomalaista jääkiekon olympiavoittajaa.

Olympiatuli sammuu Pyeongchangin stadionilla sunnuntaina – ja jo nyt on varmaa, että suomalaisista jääkiekon olympiavoittajista kertova A4-paperi on yhtä tyhjä kuin aina ennenkin.

Sen sijaan Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka aikakaudella Leijonien vuonna 2006 alkanut ja kolme peräkkäistä olympiamitalia tuottanut menestysjatkumo katkesi.

Se on kova isku luotsille, jonka ura lähti nousukiitoon Oulussa ja Kärpissä vietettyjen vuosien aikana.

Kun Jääkiekkoliiton ex-puheenjohtaja Kalervo Kummola sai ajatuksen ”baby faceksi” kutsumansa Marjamäen palkkaamisesta, hän toivoi, että uuden sukupolven suomalaisvalmentajan kultainen kosketus toimisi myös Leijonissa.

Nyt, vajaan kahden vuoden vetovastuun jälkeen, saldona ovat raskaiden pettymysten sarjaan lokeroitavat mahalaskut World Cupista (2016) ja olympialaisista (2018) sekä mukiinmenevä neljäs sija viime kevään MM-turnauksesta.

Toisinaan on jäänyt mysteeriksi, ymmärtääkö Marjamäki täysin maajoukkuevalmentamisen perusluonnetta.

Tähän mennessä nähdystä kokonaisuudesta päävalmentaja saa välttävän tai jopa heikon arvosanan.

Menestyksen suhteen jakso on ollut yhtä kuiva kuin sää olympiakaupunki Gangneungissa, jossa ei ole satanut kahden viikon aikana pisaraakaan.

Viimeisen mahdollisuuden kurssin korjaukseen ja kriitikoiden vaientamiseen tarjoaa tuleva MM-turnaus Tanskassa. Sitä ennen Marjamäen on kuitenkin selvitettävä, miksi hän ei saa maajoukkuetta pelaamaan osaamisen edellyttämällä tavalla ja tasolla.

Varmaa on, että eniten ja kriittisimmin asiaa pohtii valmentaja itse. Jo ennen viime kevään MM-turnausta Marjamäki myönsi Kalevassa, että hän on kokenut työssään riittämättömyyden tunteita.

Olympialaisissa nähtyjen otteluiden perusteella ei voi sanoa, että yksikään Leijonien pelaaja olisi ylittänyt itsensä.

Marjamäki on useaan otteeseen tuskaillut ahdasta aikaikkunaa, joka rajaa Leijonien päävalmentajan mahdollisuuksia pelitavallisten asioiden hiomiseen.

Kuluvan kauden päätyttyä Marjamäen ei tarvitse tätä asiaa enää murehtia. Hän siirtyy KHL-seura Jokerien päävalmentajaksi ja jättää Jukka Jalosen hinattavaksi Leijona-joukkueen, jonka tämänhetkinen pelillinen identiteetti on harvinaisen hahmottumaton ja sekava.

Toki Marjamäen itsensä mielestä Leijonat on pelinsä kanssa ”oikeilla jäljillä”. On syytäkin olla, kun päävalmentajapestin seinä tulee vääjäämättä vastaan.

Toisinaan on jäänyt mysteeriksi, ymmärtääkö Marjamäki täysin maajoukkuevalmentamisen perusluonnetta. Viime kädessä kyse on tuloksenteosta.

Siinä Marjamäki on kiistattomasti epäonnistunut.