Kello viisi aamulla iskee paniikki: olen luvannut kirjoittaa jutun sanomalehden viihdesivulle, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä se viihde on. Miten tämä on mahdollista? Olenko taas viettänyt liikaa aikaa kuolemanvakavuuksien parissa, vai olenko yksinkertaisesti vain mieleltäni patologisen epäviihteellinen henkilö?
Nykyihminen turvautuu tällaisessa neuvottomuudessa kvg-metodiin, eli antaa itselleen äreän kehoituksen katsoa asiaa internetin suosituimmalta hakukoneelta. Siis näppäillään Googleen v-i-i-h-, ja jo pomppaa esille monta asiaa syvemmin esittelevää sivustoa.
Minulla ei ole tätä mahdollisuutta. Tietokoneeni internetyhteys toimii ajastetulla modeemilla: virta katkeaa automaattisesti yön tunneiksi sähkön ja unen säästämiseksi. Kone toimii vasta kahden tunnin kuluttua.
Muistan toisen ratkaisun ongelmaan: Otavan Iso Tietosanakirja. Siinä on kaikki tarpeellinen tieto järjesteltynä hakusanoiksi, jotka aakkosjärjestyksessä täyttävät kymmenen paksua, tyylikästä kirjaa, yhteensä noin 17000 pienellä painettua sivua. Kaipaamani tieto pitäisi löytyä osasta 9, jossa on esitelty napakat määrittelyt TSE- alkuisista VISC-alkuisiin sanoihin.
Paniikki hellittää, ja alan viihtyä: kun selaan kohti viihde-sanaa, tulee vastaan joka sivulla viihdyttäviä yllätyksiä, esimerkiksi näin: 1. Kuvaliitteessä Tsekkoslovakia (s:n päälle kuuluisi hattu) tanssivat kansantaiteilijat muistuttavat ryhdiltään täsmälleen Tintti-sarjakuvan hahmoja. 2. Olin kokonaan unohtanut, että turpa tarkoittaa paitsi naamataulua tai hevosen suupuolta, myös säynävän tapaista kalalajia. 3. Kauniilla väreillä painettu avattava Turun kartta paljastaa, että 60-luvulla lentokoneet ovat laskeutuneet melkein kaupungin keskustaan Artukaisten kentällä - no ei se nykyinenkään niin kaukana kaupungista ole.
Sivulla 894 on graafisesti upea, hienosti sommiteltu nuolikaavio Suomen valtakunnansuunnittelutoimiston ympärille rakentuvasta organisaatiosta. Tarkempi perehtyminen vie epäviihteellisyyksiin. Venezuelan rahayksikkö on bolivar. Mutta hilpeää selailua seuraa pettymys: vuonna 1965 ei katsottu tarpeelliseksi kertoa, mitä on viihde. Hakusana puuttuu.
Viihdemusiikki sen sijaan löytyy. Siitä kerrotaan muun muassa, että tämä ajanvietteeksi ja äänikulissiksi tarkoitettu musiikkilaji ei pyri saavuttamaan taiteellista merkitystä. Se juontaa juurensa 1800-luvun mustalais- ja salonkimusiikista ja saavutti huippunsa Straussin valsseissa. Taso kuulemma laski 1900-luvulla äänilevyjen ja radion aiheuttaman yleistymisen ja kaupallistumisen vuoksi. Vielä saan tietää, että viihdemusiikista on erotettava omiksi lajeikseen iskelmä ja jazz.
Mutta jatsin syvin olemus on tuntematon.