Olen hyvä esimerkki vihatusta lajista: ekohippi, joka puolustautuu vetoamalla vastapuolen moukkamaisuuteen.
Juntit kestävät luontoihmisiä, jotka sienestävät, metsästävät ja kalastavat. Ne sietävät jopa vanhoja hippejä, jotka keksivät huumeet, hyvän musiikin ja kirkkaat värit.
Silloin, kun hipeistä puhuttaessa erittyy sylkeä, tarkoitetaan ekoelämästä mesoavia viherpiipertäjiä, jotka elitismillään pilaavat kaiken. Ne asuvat kaupungissa ja ostavat luomua. Metsässä ne kuolisivat.
Itsehän peseydyn ayuervedisellä liemellä, vaikka se jättää tukkaan likaisen tunnun ja basaarin tuoksun. Ja minulla on puinen tiskiharja! Perhe lajittelee: jopa jogurttipurkkien kannet pestään Anna Puun esimerkin innostamina.
Komposti levitetään kasvimaalle. Sähkö on tuulesta. Töissä vältän tulostusta.
Joskus, luimistellen, vien homeista leipää kompostiin. Jätän valot vessaan. Pikkusiskoni mukaan missään ei tuhlata niin järjettömästi talouspaperia kuin meillä.
Työmatkat taittuvat autolla. Pyöräilen töihin kolmesti kesässä. Tätä kirjoitan junassa.
Siinä on yritystä, vaikka lentämällä olisin jo perillä. Ylläni on merkkivaatteita, ei mitään itse tehtyä, ei edes kirpparilöytöjä. Viipaloin sushin päälle tonnikalaa kuola suupielestä valuen. Punaviini maistuu parhaalta puoliverisen pihvin kanssa. Kaltaisteni takia lehmänpierut tuhoavat ilmakehän.
Aura-mummulla oli 70-luvulla lehmiä, possuja ja kanoja omiksi tarpeiksi sekä avotunkio. Se ällötti, mutta sillä kasvaneet mansikat maistuivat. Aura murskasi munankuoretkin kasvimaan kalkiksi.
Hän kutoi vanhoista vaatteista mattoja koko suvulle. Hän askarteli kahvipusseista kassit ja pannunaluset. Eikä hylännyt muoviastioita, vaan idätti niissä siemenet tai leikkasi pihamaalle sadeveden kerääjiä.
Aura keräsi ja kasvatti, säilöi ja säilytti. Aina oli hilloa ja mehua kotiin viemisiksi. Auran jalassa oli rautaa kolmessa kohtaa kiinnittämässä luut, jotka hän oli katkonut hakiessaan viimeiset hillat ojitettujen soiden reunoilta.
Jo kotimatkalla lensi karkkipaperit auton ikkunasta. Mainoksessa Heikki Kinnunen pursotti Fairya järveen ja ihasteli isoa tiskiallasta. Äiti osti muovituolit, jotka muutaman vuoden päästä lohkesivat pihalle ja päätyivät kaatopaikalle.
Me muutimme kaupunkeihin ja taajamiin. Ostimme ja kulutimme. Siinä hötäkässä järki sumeni luulemaan, että ikuinen kasvu on mahdollinen, luonto kestävä iankaikkinen. Nyt, kannattajien ja vastustajien kinatessa, itse asia vaimenee.
Kyllä kaikki sisimmässään tahtovat pelastaa maailman. Eivät ekohippien neuvomina, mutta Aura-mummua he olisivat ehkä kuunnelleet.