Nytpä ajatuksia rakkaasta vihollisestani, mediasta.
Tai no oikeammin, median vääristämästä kuvasta, minkä se antaa milloin mistäkin aiheesta. Lähes tulkoon kaikkeen, mitä luet, tulisi suhtautua varauksella.
USA:ssa homma ei ole ollut lapasessa aikoihin. TV-kanava FOX on esimerkiksi aika veijari. Sieltä ei puolueetonta uutisointia vaikkapa presidentistään saa, vaan lähtökohtaisesti asetelma on se, että Obama sucks ja demokraatit mokaa aina.
Suomessa olisi aika outoa, jos joku kanava olisi niin räikeästi puoluepoliittisesti latautunut. Suomessa osa aiemmin vakavasti otettavaakin mediakenttää on salakavalasti hipsinyt skandaalilähtöisen roskajournalismin suuntaan, jossa uutisoinnin arvoiset asiat kerrotaan negaation kautta.
Tai siis, jos ei ole jotain negatiivista kerrottavaa, eipä siitä juuri uutiseksi ole. Pieninkin negatiivinen asia on juttuna monin verroin mehukkaampi kuin suhteessa suurempikin positiivinen asia.
Joukko toimittaja-tuttujani on vaihtanut viime vuosina työpaikkaansa, kun lehtien uusi linja on joutunut ristiriitaan omantunnon kanssa.
Olen itse kokenut sekä median rakkauden että ´vihan´.
Yhteistä näissä on se, että sillä on suurin piirtein aivan sama mitä sanot, kun sanat muokataan muotoon mikä nyt milloinkin jutun ´kulmaan´ sopii. Joskus olen saanut lukea sanoneeni täysin päinvastaista kuin mitä olen oikeasti sanonut.
Ei ihme, että esimerkiksi iskelmäartistien haastattelut ovat niin hajuttomia ja mauttomia, kun mitään mieltä ei mistään voi olla ja mitään ei oikeasti uskalla enää sanoa, tai sataa paskaa niskaan.
Viimeisin kumma tilanne oli kun väittelin toimittajan kanssa bändini perustamisvuodesta. Minulla oli argumenttinani tieto (olinhan toki paikalla kun aloitin), hänellä wikipedia, johon hän luotti minua enemmän.
Pelkkä otsikointi jo ohjaa ihmisten mielipiteitä, ilman että ohjailtava sitä edes välttämättä huomaa. Moni lukee vain otsikon tai lööpin, eikä koskaan lue itse juttua.
Nämä otsikot useimmiten sisältävät jo negatiivisen väittämän, joka jää mieleen kypsyäkseen siellä ´faktaksi´. Kun iskelmälaulaja vetää hienon keikan, se ei ole kiinnostavaa. Mutta jos sama iskelmälaulaja myöhästyy keikaltaan, ollaan jo uutisen syrjässä!
Pikkuisen ´tutkivaa journalismia´ kehiin, jos aiheesta tosiaan olisi uutiseksi. Olisikohan taustalla, aijai - tohtiiko toimittaja toivoakkaan, viinamäen hommia! Kotiasioistakin löytynee jotain outoa kun, oikein jaksaa kaivaa, ja pitääpä tarkastaa vielä verotiedot! Lööppikamaa!
Mikään muuhan ei suomalaista tee niin onnelliseksi kuin toisen epäonni. Ja se mediassa tiedetään. Vaikea se on varmasti uskoa, mutta ei saa uskoa kaikkea, minkä lukee.