Ota tässä nyt selvää tuovatko netti ja sosiaaliset mediat tolkkua maailmaan vai vankistavatko ne suppeiden seurapiirien yksioikoisen maailmanjärjestyksen kehitystä.
Tunisian presidentin Zine El Abidine Ben Alin ja Egyptin Hosni Mubarakin pallien poistoa avitti kansanousu verkossa. Sana kiiri Twitteristä toiseen. Oli suorastaan kiehtovaa seurata suorana lähetyksenä valtavaa viestitulvaa kuumankiihkeästä Pohjois-Afrikasta täällä pakkasten keskellä. Valtavaa tunnetta, kannustamista, yhteenkuuluvuutta. Siltikin olin skeptikko lopputuleman suhteen. Uskoin rautanyrkin vaimentavan vastarinnan, verkkokapinalla ei yksinvaltaa Afrikassa kaadeta.
Luulin, että Twitterin yli vaeltanut muutos ei kulkeudu netittömälle tavalliselle kansalle saakka. Mutta viesti liikkui vikkelään. Riitti, että yhdelläkin korttelissa tai kylässä oli yhteys. Siitä eteenpäin sana levisi perinteisemmin: suusta suuhun ja tekstarein.
Tätä taustaa vasten ei osu täysin maaliin Massachusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n professori Sherry Turklen teesit. Hän kuvaa sosiaalisia medioita hulluuden moderniksi muodoksi. Kirjassaan, Alone Together, Turkle uskoo sosiaalisten medioiden tekevän meistä vähemmän humaaneja eristämällä ihmiset todellisesta elämästä. Tätä vieraantumista Turkle oli sittemmin todistanut hautajaisissa, jossa osa vieraista näpräili viestejä kännyköillä. Huonotapaista? Kyllä. Piittaamattomuutta? Ei välttämättä. Mistä tiedämme mitä viesteissä luki?
Nimettömän nettikommunikoinnin tylyys on tuttua kaikilla keskustelupalstoilla. Ensireaktio uutiseen, kommenttiin ja avaukseen on usein ilkeä, ivallinen tai hyökkäävä. Sosiaalisissa medioissa maailmankuva kaventuu, jos oma verkosto jää suppeaksi tai on voimallisen yksipuolinen. Jo vaalitulosten ennustaminen Facebook-piiriin perustuen on tarkkuudeltaan surkea. Jytky täräytti monella tämän asian kertatäräyksellä selväksi.
Mitä pienemmäksi piirinsä rajaa, sitä rajoittuneemmaksi käy ajatusmaailma. Tätä todistavat poikkeuksetta samanmielisten foorumit, olipa kyse merkkiuskollisesta autonrassauksesta tai politiikasta. Niissä, yleistäen, tiivis yhteisö toimii vahvistimena yhteiselle maailmankuvalle: soraääniä ei ole, ja jos onkin, ne vähätellään tehottomiksi.
Kenties vaikuttavimman poliittisen verkkokanavan, maahanmuutolle nuivistelevan Homma Foorumin jokunen jäsen ilmoittaa ainoaksi tiedonhankintakanavakseen Homman, koska valtamediat, etenkin Hesari, valehtelevat tarkoituksellisesti punavihreiden toimittajiensa masinoimina. Sama aviisi on silti äreimmille punavihreille suurpääoman ja teollisuuden kätyri. Onko se keskustelua, jos kaikki ovat jo valmiiksi samaa mieltä?