En liene ainoa, joka haalii itselleen töitä ja toimia enemmän kuin lääkäri määrää.
Jos vain ehdotus on mielenkiintoinen ja järkeenkäypä, niin se kuuluisa kieltosana tulee mieleen ehkä vasta seittemäntenä. Sanoa sitä ie osaa, hädin tuskin kirjoittaa. Helposti ajattelee, että kyllä sitä tuonkin homman joutaa tekemään, jos vain kalenteri antaa myöten. Ja vaimo. Ja lapset.
Siinä kohden usein kyllä alahuuli hieman väpäjää, mutta kun mieleen nousee kuva mierontielle joutuneesta paljasjalkaisesta jälkikasvusta, niin löytyyhän sieltä
allakasta sitten kuitenkin sopiva välämä. Ja näin ollen lapsille kengät ja leipää. Ja itelle viinaa.
(Hups. Tuota ei pitänyt kirjoittaa, mutta kun se lipsahti, eikä tällä koneella voi virheitä korjata. Tässä kun on semmonen lapsenpäivää varten asennettu hyväisä-ohjelma.)
Aivan kuin ei riittäisi se, että pyörittää neljää eri näytelmää, ohjaa kahta, suunnittelee kolmea, valmistelee yhtäällä, lopettelee toisaalla, niin piti ottaa vielä se saamarin ikkunaremonttikin tälle syksylle!
Ja kuten tunnettua on, eivät aikataulut kautta koko korjausrakennushistorian ole pitäneet paikkaansa, niin miksipä ne meidänkään kohdalla sitä tekisivät? Tätäkin kolumnia kirjoitan ikkunattomassa, vetoisassa huoneessa, lastuja väistellen.
Niin ettei sinun, mahdollinen lukijani, tarvitse lainkaan ihmetellä miksi teksti ja ajatukset ovat hieman vinoja. Täällä nimittäin vetää. Käteen. (Hups, taas se kirottu ohjelma teki tepposensa.)
Edelliseen viitaten tohdinkin paljastaa...(nyt varovasti), että vietin viime sunnuntaina ensimmäisen yksinäisen isänpäivän kahteenkymmeneen vuoteen. Jesh! (Hups) Väki oli poissa kotoa, ja minulla tekemistä riittää, joten järjestely tuntui järkevältä. Maksulliset kanavat näyttivät ilmaiseksi urheiluviihdettä koko päivän!
Ei vaiteskaan, kyllä oli maaliman tyhymin päivä: isänpäivä yksin, töitä tehden. Toisaalta, kyllä minulla se isänpäivä on joka päivä, eipä silti.
Lapsille se tietysti on tärkeää, että saa tuoda isälle kahvit, kortit ja Kalevan sänkyyn. Punainen pepantteeni on muuten tosi hyvä kahvin polttamille nivusille, suosittelen.
Oli se aika erikoinen kokemus; hiljainen isänpäivä. Oikeastaan tosi hieno lahja, kiitos siitä. Kun muutenhan sitä mies on tässä iässä vähän niin kuin perheen käytössä: autonkuljettaja, sähköputki, rahamassi, jätemylly.
Aika vähän on enää omia menoja tai harrastuksia.
Mutta sai kyllä varmasti olla viimeinen sitä lajia. Vannon sen, kautta kalenterini, lapsikullat.
Ja sitä paitsi, huomenna meillä on uudet ikkunat! Heh.