Näin Aleksis Kiven, Suomen kuninkaan, syntymäpäivän aattona alkoi sisäeritys märehtiä tätä taas niin ajankohtaista kielikysymystä ja kirjoittamista yleensä. Maailmahan on tekstiä täynnä, ajatukset sinkoilevat bittiavaruudessa kuin hörhiläiset. Mihin voi tarttua, ja mikä antaa meille aineksia elämän taipaleella?
Roskapostiin läjähtävät sutkautukset, ennen kuin ehtivät jalostua mietteiksi. Kalanperkkeiksi kolumnit, pakastimeen pakinat, pefleteiksi pamfletit. Kirjailijoita syntyy joka oksalle, runoilijoita rajallisemmin, kriitikoitakin muka.
Kiven aikaan kielikysymys oli politiikkaa, itsenäisyystaistelua sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuulimyllyjä vastaan taisteli don Aleksis, ja hylättiin kun kävi tarpeettomaksi. Syntyipä kuitenkin suomalainen kirjallisuus ja näyttämötaide. Ja on kuolematonta. Hinta vaan oli yhdelle miehelle kova; henki meni.
Politiikkaa tuntuu kielikysymys olevan tänäkinpänä. Ratsastetaan pakkoruotsilla tai väkivenäjällä. Vaalien jälkeen taitaa vaan olla tärkeämpääkin tekemistä. Nykyinen apurahajärjestelmä kuitenkin takaa sen, ettei kovin moni ( taiteilija) sentään nälkään näänny.
Ne jotka eivät apurahoilla hörhöile, tekevät kovasti työtä, tulevat toimeen. Voisi kyllä kokeilla meillekin Irlannin mallia; verot pois taiteilijoilta ja apurahat jäihin. Syntyis kuolematonta ni että vot! Vaan tuntuupa tuo apurahasysteemi olevan jonkinlainen palkinto meillä.
Teet tuettuna joitain töitä muutaman vuoden, saat siitä sitten palkinnoksi kavereilta taas muutaman vuoden apurahan ja nimen lehteen. Kiva sitten esittää taiteilijaa kapakoissa.
Ja arvostella duunareita, jotka tekevät huumoria ja sitten tyhmä kansa vielä nauraa, pyh.
Ja sitten vielä nämä jotka virallisesti arvostelevat, kirjoittavat kritiikkejä lehtiin ja saavat siitä vissiin oikein palkkaakin. Yhden käden sormilla on laskettavissa hyvät kriitikot Suomenmaassa. Sellaiset, jotka näkevät vaivaa, ajattelevat, tulevat edes puoliväliin vastaan kun taiteilijan tulilanka palaa.
On se sääli kun kulttuuria arvostelevat miehet jotka eivät ymmärrä miehen elämästä mitään, ja naiset jotka eivät tunne edes aakkosia. Tämäkin pölvästi, joka vastikään Kalevassa paljasti juoninäytelmän tärkeimmän juonenkäänteen. Haloo!
Missähän jonossa se seisoi, kun järkeä jaettiin? Sama jos dekkariarvostelussa paljastaisi kuka on murhaaja. Sanoisinkin tähän, kuten eräs vanhempi kollega: "Älä tule Risutiellä vastaan".
Hyvät ihmiset, luokaa itse omat mielipiteenne, oma
kulttuurinne.