Ko­lum­ni: Isä­vii­kon­lop­pu, Tsunami ja DNA – poh­jois­mai­set tv-sar­jat ovat py­säyt­tä­viä ja pa­ha­en­tei­siä

Todella hyviä pohjoismaisia sarjoja on tarjolla Yle Areenassa tällä hetkellä. Ruotsalainen kolmiosainen Tsunami on häkellyttävän hyvä, mutta myös rankka.

Todella hyviä pohjoismaisia sarjoja on tarjolla Yle Areenassa tällä hetkellä. Ruotsalainen kolmiosainen Tsunami on häkellyttävän hyvä, mutta myös rankka. Korona-aika tuntuu korostavan kriiseihin ja katastrofeihin liittyvien tarinoiden ahdistavuutta.

Tsunami ei nimestään huolimatta kuitenkaan kerro niinkään luonnonkatastrofista vaan on taustatilanne Ruotsissa tapahtuville tapahtumille. Tomas on perheenisä, joka lähtee jouluksi Thaimaahan parantamaan välejä poikapuolensa kanssa. Juuri ennen lähtöä selviää suuri kavallus hänen johtamassaan järjestössä.

Laura Krohn
Laura Krohn

Luvassa on vaikeita kysymyksiä, eettisiä ja moraalisia pohdintoja. Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai paha, vaan kaikissa hahmoissa on kiusallisessakin määrin molempia. On uransa puolesta riskejä ottava toimiva toimittaja, pahasta riippuvuudesta kärsivä aviomies sekä opettaja, jolla on kotona kuoleva puoliso mutta samalla suhde oppilaansa huoltajaan.

Pahaenteistä ja pelottavaa. Sarja kannattaa katsoa heti, sillä se on Areenassa vain lyhyen aikaa. Katseluaikaa on jäljellä enää kymmenisen päivää.

Rikostutkija jäljittää kadonnutta lasta

Toinen kovasti ilahduttanut pohjoismainen sarja on kahdeksanosainen tanskalainen DNA. Rikostutkija hälytetään työkeikalle jäljittämään kadonnutta lasta. Myrskyssä laivalla hänen omakin tyttärensä katoaa. Toivo tyttären löytymisestä herää vuosien päästä uudestaan, kun poliisin DNA-rekisteristä löydetään järjestelmävirhe.

Rinnakkainen tarina kulkee Puolassa.

Tämäkin käsikirjoitus toimii erinomaisesti. Siinä on monenlaisia lonkeroita, mutta kokonaisuus pysyy kasassa ja katsoja nojatuolissa ihan viimeisiin loppupaljastuksiin saakka. Myös tässä sarjassa on viisas pohjavire. Se herättää pohtimaan luopumista, anteeksiantoa ja lapsen etua.

Jos komediallista draamaa kaipaa, suosittelen islantilaista Isäviikonloppua. Sekään ei ole mitään kepeää kikattelua, vaan tutkii ihmisen kipupisteitä terävästi ja herkullisesti.

Luvassa on vaikeita kysymyksiä, eettisiä ja moraalisia pohdintoja. Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai paha, vaan hahmoissa on molempia.