Vuosi sitten hiihdon arvokisamitaleja jaettiin Etelä-Korean Pyeongchangissa.
Ilmassa ei leijunut suuren urheilujuhlan tuoksu, kun katsomoissa värjötteli niukin naukin muutama sata ihmistä, jotka hurrasivat latupartiolle yhtä paljon kuin urheilijoille.
Riitta-Liisa Roponen kuvasi tuolloin tunnelmaa samaksi kuin Haapaveden kansallisissa. Siinäkin kommentissa taidettiin aliarvioida Haapavettä.
Seefeldissä pystyy aistimaan joka puolelta, että nyt ollaan paikassa, jossa hiihtourheilua harrastetaan ja arvostetaan.
Paikalla on tuhatmäärin kisaturisteja, joista suurin osa on tullut paikalle Norjasta. Luultavasti katsomoissa ja kaduilla on myös seefeldiläisiä, mutta he lienevät yhtä pienessä osuudessa kuin paikalliset Lapin hiihtokeskuksissa pääsiäisenä.
Kun Maiken Caspersen Falla ja Johannes Hösflot Kläbo toivat vuonomaalle jälleen kerran kultaa ja kunniaa, täyteenpakatut katsomot olivat haljeta liitoksistaan. Seier’n er vår raikasi taas kerran.
Mutta kyllä Suomen lippukin liehuu korkealla. Keskiviikkoiltana Innsbruckissa sijaitsevan hotellin käytävällä kaikui huuto, kuinka kaupasta oli löytynyt halpaa kaljaa.
Yllättyneet jonoon.
Junamatka Innsbruckista Seefeldiin saa matkustajan haukkomaan henkeään. Vaikka matkaa paikkakuntien välillä on vain parisenkymmentä kilometriä, junamatka kestää 45 minuuttia. Lättähattu puksuttaa kylästä toiseen maltillista vauhtia ja kipuaa matkan aikana 600 metristä aina 1 200 metriin asti. Raiteet kulkevat vuorenrinteillä, ja paikoitellen ikkunasta voi todeta alla olevan parisataa metriä pystysuoraa pudotusta.
Korkeat, lumenpeittämät Alppien huiput tervehtivät kulkijaa jokaisessa ilmansuunnassa. Niitä katsoessa yksittäinen ihminen voi tuntea oman mitättömyytensä. Nämä vuoret ovat seisoneet täällä jo miljoonia vuosia.
Korkea ilmanala ja talven runsaat lumisateet takaavat sen, että lumet eivät sula Seefeldistä MM-kisojen aikana, vaikka päivälämpötilat huitelevat kymmenen asteen kieppeillä.
Seefeldin kylän alueella on luonnonlunta vielä 120 senttiä ja korkeammalla vuorilla 290 senttiä. Lunta on satanut niin paljon, että latujen tekeminen on ollut vaikeaa, koska kovan latupohjan päälle on aina pudonnut uutta puuteria kymmeniä senttejä. Nyt baanat ovat kuitenkin kunnossa.
Yli metrin lumimäärä näkyy myös talojen katoilla. Jokaisen pytingin päällä on valtavat kinokset, eikä missään näe työmiehiä lapioiden ja kolien kanssa vähentämässä lumimassaa.
Pitäisikö suomalaisten käydä hakemassa Alpeilta vinkkejä kattojen tukemiseen? Suomessahan ensimmäiset lumenpudottajat ilmaantuvat katoille, kun taivaalta tippuu 30 senttiä kuivaa höttöä.
Ja ennen kuin kukaan rakennusalan ihminen ehtii vetää hernettä nenään, niin tuo oli kysymys, ei käsky.