Kolme suo­ma­lais­ta ret­kei­li­jää on ka­teis­sa Poh­jois-Nor­jas­sa – alueel­la ollut lu­mi­vyö­ry­jä

Paatsivuonon alueella etsitään neljän hengen seuruetta. Kolme heistä on suomalaisia ja yksi ruotsalainen.

Neljä ihmistä on kateissa Norjan tuntureilla.
Neljä ihmistä on kateissa Norjan tuntureilla.

Neljä henkilöä on kateissa Pohjois-Norjan tunturialueella. Kolme heistä on suomalaisia miehiä ja yksi ruotsalainen nainen.

Hälytyksen teki samaan retkeilyseurueeseen myös kuulunut ruotsalaismies. Hän kadotti muut näkyvistään noin kello 15 Suomen aikaa.

Alue sijaitsee Tromssan läänissä Paasivuonon ja Tamokdalenin alueella, joka on lähellä Suomen rajaa. Etsinnät on keskitetty Blåbaerfjellet-nimiselle vuorelle.

Alueella on tapahtunut lumivyöryjä, mutta pelastusviranomaisilla ei ole tietoa, ovatko kadonneet mahdollisesti jääneet sellaisen alle. Vyöryjen riski haittaa joka tapauksessa etsintöjä.

Lisähaasteita antavat pakkanen, pimeys ja lumipyry.

Etsijöillä on käytössään ambulanssihelikopteri. Illan tietojen mukaan se vei tunturin ylärinteille 30 hengen etsintäpartion. Myös useita vapaaehtoisia on ollut mukana etsinnöissä.

STT:n mukaan etsintöjä on tarkoitus jatkaa aikaisintaan torstaiaamuna.