Elämässä on hetkiä, jolloin ilon kipinä on sammunut tai intohimo kaikkeen on kadonnut. Kaamoksenkin syövereissä piilee yli tuhatvuotinen onnen aihio, joulu.
Masennusta voisi kuvailla mitäänsanomattomaksi tyhjyydeksi, jossa millään ei ole väliä. Ilo ja intohimot katoavat, oikeastaan kaikki tunteet menettävät merkityksensä. Elämässä on kuitenkin hetkiä, jolloin masentunutkin voi ehkä hetkeksi nousta synkkyydestään. Sellainen hetki on joulu.
Kolme masennuksen kokenutta naista kertovat, kuinka vaikeistakin ajoista voi selvitä ja kuinka joulu on lämmin ja rauhallinen irtiotto kaikesta.
Radha Malmin jääkaapissa oli jo hyvän aikaa ennen joulua avomiehen valmistama niin sanottu harjoituskinkku ja lanttulaatikkoa.
- Harjoituskinkku onnistui hyvin. Se on herkullista, Malm iloitsi ennen joulua tehdyn haastattelun aikaan.
Joulu herättää toiveita paremmasta tulevaisuudesta. Malm, 22, on sairastanut masennusta yli kymmenen vuotta. Elämässä on tänä aikana ollut hyviä ja huonoja aikoja. Nyt on menossa tasaisen harmaa, mitäänsanomaton vaihe. Pahimmasta on kuitenkin selvitty.
Masennus alkoi jo ala-asteella. Syvimmät pohjamudat Malm koki noin viisi vuotta sitten. Silloin hänellä oli myös itsetuhoisia ajatuksia.
Muut aiheet eivät Malmin kasvoilla juuri tunteita herätä, mutta joulun mainitseminen nostattaa hymyn huulille.
- Toivon, että joulu olisi sellainen, josta olen aina haaveillut. Odotan joka vuosi kivaa joulua, mutta olen aina tuntenut oloni ulkopuoliseksi.
Aiemmat joulut Malm on viettänyt joko yksin tai kumppanin ja sukulaisen kanssa. Tämä on ensimmäinen joulu avomiehen kanssa yhteisessä kodissa.
- Jouluaattoon kuuluvat riisipuuro, sauna ja paljon ruokaa. Päivällä käydään kävelyllä. Illalla syödään jälkiruokia ja avataan lahjat, Malm suunnitteli.
Meri Suominen suhtautuu jouluun hyvin odotuksin, vaikka ei se aina ole ollut mukavaa aikaa.
- Olen aina pitänyt siitä tunteesta, kun herään jouluaaton aamuna. Se on ehkä parasta joulussa, Suominen hehkuttaa.
Hän on nyt 23-vuotias yliopisto-opiskelija ja kokee, että elämä ei ole oikeastaan koskaan aiemmin tuntunut kovin mukavalta.
- Tällä hetkellä elämässä menee pitkästä aikaa todella hyvin. Ehkäpä se tuo jotain lisämakua joulun viettoon tänä vuonna, Suominen pohtii.
Teini-iässä nousivat ensimmäiset merkit masennuksesta, mutta ne laitettiin teiniangstin piikkiin. Lukio oli juuri alkanut, kun Suomisen vointi romahti. Hän oli puolitoista vuotta kotona masennuksen syövereissä tekemättä yhtään mitään.
- Aika pitkään ajattelin, että tässä se minun elämäni nyt sitten oli, vaikken ollut edes täysi-ikäinen, Suominen muistelee.
Entisessä kotikaupungissaan Raumalla hän ei koskaan saanut apua niiltä tahoilta, joiden olisi pitänyt auttaa alaikäistä masennuspotilasta. Keskusteluapua tai lääkitystä ei edes tarjottu. Muutaman hyväsydämisen ihmisen avulla hän kuitenkin ponnisteli ja valmistui lukiosta neljässä vuodessa pitkästä poissaolostaan huolimatta.
- Suomessa masennuksen suurin ongelma on sen stigma. Se häpeä, että on mieleltään sairas. Ajattelin itse pitkään, että olen vain laiska, surkea ja tyhmä. Oikeasti masennus on vakavasti otettava sairaus, nyt jo tervehtynyt Suominen määrittelee.
Jouluun kuuluu ehdottomasti monta pellillistä omatekoisesta taikinasta valmistettuja joulupipareita. Niillä voisi vaikka elää koko joulun. Anu Holopaiselle, 32, joulu on rauhoittumisen aikaa.
Holopainen eli reilut kymmenen vuotta masentuneena. Huonoon elämään tottui salakavalasti. Holopainen tajusi liian myöhään olevansa romahduspisteessä. Siitä alkoi kahden vuoden toipumiskausi, jota jouduttivat mielialalääkkeet ja aktiivinen positiiviseen keskittyminen. Nykyään hän elää juuri sellaista elämää kuin haluaa.
- Jälkeenpäin kun ajattelee, masennus on pelottava asia. Kaikki on tyhjää. Eikä niiltä ajoilta edes muista mitään, Holopainen kuvailee.
Holopainen haki apua vasta, kun ei pystynyt astumaan työpaikkansa ovesta sisään purskahtamatta kyyneliin.
- Uskon vahvasti, että masennuksesta voi selvitä. Sen eteen täytyy tehdä todella paljon töitä. Ei siitä voi päästä eroon, jollei ole vahvaa uskoa omaan parantumiseen, Holopainen summaa.
Vaikeasta ahdistuksesta ja pohjamudista selvinnyt Holopainen valaa toivoa masennuksesta kärsiville.
- Toivoa on. Tie on pitkä ja kivinen. Jos oikeasti haluat sitä, niin saat haluamasi elämän. Tarvitaan päättäväisyyttä, vaikka se on todella, todella vaikeaa.
- Tuntuu, etten ole 15 vuoteen voinut elää täysin omaa elämääni. Nyt tuntuu vihdoin, että pystyn. Paljon negatiivista on tapahtunut. Voisin olla ihan pohjalla. Olen kuitenkin täynnä uutta intoa, koska tiedän, että tämä kaikki johdattaa johonkin vielä parempaan.
