He ovat taktisesti lapsellisia ja kurittomia. Vuoden 1974 Saksan MM-kisoissa saatiin vahvistus sille, ettei afrikkalainen joukkue voi koskaan pärjätä kuningaslajissa.
Zaire, nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta, osallistui tuolloin ensimmäisenä Saharan eteläpuolisena Afrikan maana MM-lopputurnaukseen. Zaire edusti afrikkalaista huippua, sillä joukkue oli samana vuonna voittanut maanosan mestaruusturnauksen ja selvinnyt MM-kisamatkalle karsintojen voittajana.
Itse kisoissa homma ei mennyt putkeen. Zairen presidentti Mobutu Sese Seko puhui häpeästä ja afrikkalaisen jalkapallon imagon romuttamisesta vuosikymmeniksi.
Syy ei ollut pelkästään siinä, että Zaire hävisi ottelunsa lukemin 2--0, 9--0 ja 3--0. Yksi irrallinen tapahtuma määritti afrikkalaista jalkapalloa enemmän mikään tappio.
Alkulohkon viimeisessä ottelussa Brasilia sai vapaapotkun Zairen rangaistusalueen läheisyydestä. Tuomari vihelsi pilliin, mutta ennen kuin brasilialaiset pääsivät ampumaan palloa, zairelaisten muurista irtosi pelaaja numero 2 ja tykitti pallon kauas pois toiseen suuntaan.
Mwepu Ilungan ihmeellisestä mokasta tuli synonyymi Afrikan jalkapalloilun amatöörimäisyydelle. Vuonna 1974 harva arvasi, millainen määrä lahjakkuutta mustalla mantereella on. Vielä utopistisemmalta kuulosti ajatus, että Afrikan maa voisi järjestää MM-lopputurnauksen.
Perjantaina kello 16 Suomen aikaa se kuitenkin tapahtuu. Soweton kupeessa Johannesburgin hulppealla Soccer City -stadionilla potkaistaan liikkeelle jalkapallon 19. MM-turnaus -- maailman suurin urheilutapahtuma. Turnaus on Etelä-Afrikan, mutta samalla se on koko Afrikan.
Maanosa tuntee kollektiivista ylpeyttä ja optimismia. Se näkee vuoden 2010 MM-turnauksen mahdollisuutena osoittaa maailmalle, mihin Afrikka pystyy.
Etelä-Afrikan kisaisännyys nousi hitaasti esiin Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Sepp Blatterin käsissä olevasta kirjekuoresta Zürichissä joulukuussa 2004.
Vuonna 1995 Etelä-Afrikka oli onnistunut ensimmäisen -- ja toistaiseksi ainoan -- mantereella järjestetyn suuren urheilutapahtuman organisoinnissa. Rugbyn MM-turnauksen kruunasi isäntämaan voitto. Apartheidista neljä vuotta aiemmin luopuneelle maalle maailmanmestaruus oli kansakuntaa yhdistävä tekijä.
Rugby on kuitenkin Etelä-Afrikassa leimallisesti valkoisten peli. Jalkapallo on koko mustan Afrikan suuri rakkaus, mahdollisuuden symboli. Rotusorron aikaan mustat pelasivat kieltoja uhmaten omaa mestaruussarjaansa. Vankilassa jalkapallon pelaamisen sallimisesta tuli poliittisille vangeille merkittävä itsenäisyyden tunnusmerkki.
Optimismi Etelä-Afrikassa on kisojen alla ollut korkealla. Inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna Etelä-Afrikka on maailman maista sijalla 129. Ei ihme, että rajujen tuloerojen maassa MM-turnaus on herättänyt toiveen paremmasta elämänlaadusta, työstä ja rahasta.
Monet ihmiset ovat jo joutuneet pettymään. Ainoa varma voittaja turnauksessa on Fifa, joka käärii kisoista toiseen muhkeat taloudelliset voitot.
Turnaus maksaa arvion mukaan Etelä-Afrikalle reilusti yli kolme miljardia euroa -- ja lopulta todennäköisesti paljon enemmän. Järjestäjien ja taloustieteilijöiden arviot kisojen höydyistä ovat luonnollisesti kaukana toisistaan.
Eniten ennen turnauksen alkua on puhuttanut kisavieraiden turvallisuus. Etelä-Afrikka on maailman väkivaltaisimpia maita. Kisojen organisaatiokomitean puheenjohtaja Irvin Khoza on vakuuttanut, että turistien ei pidä ole peloissaan.
"Koko maanosan ja maamme maine on pelissä. Täällä ei pidä pelätä mitään. Liikkuminen on kaikkialla turvallista."
Vakuutteluista huolimatta ulkomaisten kisaturistien määrä jää selvästi alle tavoitellun 450?000:n. Khozan lausunnon alkuosa kertoo afrikkalaisten pahimmista peloista: jos tapahtuu negatiivisia asioita, koko maanosa kärsii. Angolassa vuoden alussa pelatussa Afrikan mestaruusturnauksessa Togon joukkue joutui tulituksen kohteeksi.
MM-kisoille vastaava tapaus olisi katastrofaalinen isku.
Jos Etelä-Afrikka onnistuu lopputurnauksen järjestelyissä, joku toinen Afrikan maa saa mahdollisuuden isännyyteen kenties 2030-luvulla. Silloin olisi todennäköisesti Saharan pohjoispuoleisen maan näyttöpaikka. Vuoden 2010 kisoja havittelivat Etelä-Afrikan lisäksi Marokko, Egypti sekä Tunisia ja Libya yhteisellä hakemuksella.
Ainoastaan Marokolla oli realistinen yritys, mutta se hävisi äänestyksen Etelä-Afrikalle 14--10. Marokko teki hyvät haut myös vuosien 1994 ja 1998 kisajärjestäjäksi.
Kaikkien mustin Afrikka joutuu odottamaan turnausvuoroaan kauan. Sen sijaan Etelä-Afrikan Durban ja Kapkaupunki haaveilevat tosissaan jo vuoden 2020 kesäolympialaisten järjestämisestä.
Maailman voimakkain valokeila kohdistuu Etelä-Afrikkaan kokonaisen kuukauden ajan. Se on näyttämönä parhaiden jalkapalloilijoiden kohtaamiselle. Olisiko afrikkalaisten vuoro näyttää kykynsä myös pelikentällä?
Ainakaan Etelä-Afrikan omasta joukkueesta, Bafana Bafanasta, ei ole turnauksen sankariksi. Eteläafrikkalaisten realistinen kauhukuva on isäntäjoukkueen putoaminen alkulohkovaiheessa.
Maanosan katseet kääntyvät ennen kaikkea Norsunluurannikon ja Ghanan suuntaan. Norsunluurannikko joutuu kamppailemaan jatkopaikasta kisojen kuolemanlohkossa Brasiliaa ja Portugalia vastaan. Norsuilla on kyljessään melkoinen lommo, jos tähtihyökkääjä Didier Drogba ei pysty pelaamaan avausottelussa Portugalia vastaan.
Ghana koki ankaran takaiskun ennen turnausta, kun joukkueen pelin ankkuri Michael Essien jäi kisoista sivuun loukkaantumisen vuoksi.
Norsunluunrannikon ja Ghanan kokoonpanot ovat valokopioita afrikkalaisen jalkapallon nykykehityksestä. Kahdessa joukkueessa on vain yksi kenttäpelaaja, joka ei ansaitse leipäänsä eurooppalaisessa seurajoukkueessa.
Afrikkalaiselle jalkapallolupaukselle Eurooppa on suuri haavemaa, mutta tuhansien nuorten kohdalla se merkitsee riistoa, huijausta ja niskalaukausta unelmille. Jokaiselle halukkaalle ei riitä voittoarpaa.
Afrikkalainen joukkue ei ole vielä koskaan edennyt MM-kisoissa puolivälieriä pidemmälle. Maanosa pelattiin lopullisesti kartalle vuonna 1990, kun Kamerunin konkarihyökkääjä Roger Milla heilutti maaliensa jälkeen lanteitaan kulmalipulla.
Kamerun johti puolivälieräänsä Englantia vastaan jatkoajalla 2--1, mutta sortui ratkaisuhetkillä -- kuten yleinen mielipide kertoi -- taktiseen naiiviuuteen ja leikittelyyn.
Tuon Italiassa pelatun turnauksen jälkeen afrikkalainen joukkue on nostettu aina kisojen mahdolliseksi yllättäjäksi, mutta toistaiseksi lopullinen läpimurto on jäänyt tekemättä. Vuonna 1996 Nigeria voitti dramaattisessa olympiafinaalissa Argentiinan ja neljä vuotta myöhemmin Kamerun kukisti loppuottelussa Espanjan.
Olympiamitalin arvo on kuitenkin jalkapallossa kaukana MM-menestyksen merkityksestä. Se on vain osoitus potentiaalista.
Kehitys kulkee silti vääjäämätöntä tietään: joku Afrikan maa juhlii tulevaisuudessa maailmanmestaruuskisojen mitalia. On se sitten Ghana, Norsunluurannikko, Nigeria, Kamerun tai joku muu, menestys tuo itseluottamusta koko kolhitulle maanosalle. Siinä on jotakin upeaa, että pieni pyöreä pallo voi luoda toivoa isolle maanosalle.
