Koira on helppo keskustelun avaaja. Etenkin jos liikut pienen ja söpön koiran, kuten vaikka mäyräkoiran kanssa, harvoin tarvitsee tai saa rauhassa kulkea.
Koiran kanssa tutustuu helposti samalla seudulla asuviin koirakoihin. Tai korjataan, tunnen kyllä koirat nimeltä, mutta omistajan nimi on usein pimennossa.
Velmun ja Urhon omistajien kanssa kuulumisia tulee vaihdettua vastaan tullessa, mutta näin pidemmän ajan jälkeen tuntuu vaikealta kysyä toisen nimeä.
Onneksi nimiongelmaa pääsee karkuun metsien lukuisille poluille, jotka johdattavat kulkijan pois arjen murheista ja mietteistä.
Metsän keskellä ajatukset eivät laukkaa tulevissa tehtävissä tai pakollisissa menoissa, vaan mieli rauhoittuu lintujen laulukonserton keskellä.
Koirallakin on enemmän haisteltavaa ja ihmeteltävää kuin harmailla asfalttikaduilla.
Sosiaalistumaan taas voi mennä jälleen jollekin Oulun lukuisista hyvistä koirapuistoista, jotka pysyvät täällä varsin siisteinä.
Toista on kotiseudullani Kuusamossa, missä keskustan ainoa koirapuisto on kakkojen ja tupakantumppien tahrima.
Niin, ne koiran kakat. Sosiaalisen median kevään kestoaihe, josta jokaisella koiranomistajalla pitäisi huolehtia, mutta katujen varrella näitä miinoja löytyy turhan paljon.
Ei ole ihme, että ilmassa on jopa suoranaista koiraraivoa.
Ongelma ei kuitenkaan ole koirassa, vaan siinä hihnan toisessa päässä. Muutamien piittaamattomien asenne leimaa myös muut.
Eihän se ole aina kiva kanniskella sitä kakkapussia, jos roskakoria ei lähistöllä. Mutta se on kuitenkin pieni vaiva meidän kaikkien viihtyvyyden parantamiseksi kaupunkialueella.
Mutta älä kerää sitä kakkaa pussiin, jos kuitenkin aiot nakata sen ojaan. Kakka sentään maatuu parissa kuukaudessa, mutta muovisella pussilla se vie vuosia.