Pääministeri Matti Vanhasen kaudella hallituspuolueiden miltei silkkihansikkailla varjelema kuherruskuukausi on viimeistään nyt ohi. Kyse ei ole mistään yksittäisestä rysäyksestä. Luottamusta on nakertanut lyhyen ajan sisällä monen tekijän summa. Tilanne on ajautunut siihen, että päähallituspuolueiden eli keskustan ja SDP:n välillä vallitsee nyt vähintään jonkinasteinen luottamuspula.
Hallitusta tapahtumat eivät toki horjuta, mutta jälkiseurauksia viime viikon sekoiluketjusta hallituspuolueiden väleihin tuli. SDP:ssä voimistuivat epäluulot siitä, pitääkö kumppanin sana, voidaanko sovittuun luottaa.
Nyt ollaan erittäin herkässä vaiheessa, jopa eräänlaisessa taitekohdassa. Puntarissa on se, miten ja kuinka nopeasti onnistutaan kyräilyn ja epäilyn sijasta jatkamaan luottamuksellista yhteistyötä.
Pelisääntökysymykset nousevat väistämättä pintaan. Tosin molemmat puolueet varonevat visusti peräänkuuluttamasta julkisuudessa pelisääntökeskusteluja. Niitä vaadittiin suurella äänellä lyhytaikaisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen kaataneen Irak-jupakan jälkeen. Vanhasen astuttua remmiin ja asioiden alettua sujua puhumistarpeesta hissun kissun vaiettiin.
Tässä suuri osuus oli juuri Vanhasen rauhallisuudella ja harkitsevaisuudella. Hän ei ole hötkyillyt asioiden eikä lausuntojen suhteen. Vanhanen itsekin on kertonut lähtökohtansa olevan, ettei asioiden ympärille rakenneta ylimääräistä draamaa.
Mutta nyt taitaa hallituksessakin olla jonkinlainen pelisääntöjen muistutuksen paikka.
Yllättäen juuri Vanhanen itse pahensi tilannetta sanomalla Yleisradion Lauantaiseurassa, että poliittisten läänitysten aika Yleisradiossa on ohi. Se oli sama kuin Vanhanen olisi kaatanut lisää suolaa demareiden avohaavoille. He suuttuivat entisestään.
Sinisilmäisesti voi ajatella, että Vanhanen tarkoitti pelkästään hyvää. Hän yritti puhdistaa pöydän ja pelastaa sen, mikä enää kansan silmissä pelastettavissa oli. Vanhasen veto oli myös ovela temppu kunnallisvaalien alla. Pallo lensi suoraan sosialidemokraattien syliin. He eivät suostuneet koppia ottamaan.
SDP:ssä katsotaan Vanhasen lausunnollaan vetäneen Yle-sotkun myös hallituksen sisälle, vaikka ministerit olivat siihen asti varoneet visusti polttamasta siinä omia näppejään.
SDP:n äänenkannattaja Demari latasi kovilla: harvoin näkee ja kuulee yhtä "tehopyhää ja jälki-imelää viisastelua" kuin mihin Vanhanen "hurskastelussaan" sortui. Lehden mukaan Vanhanen otti esimerkkiä Pontius Pilatuksesta.
SDP:ssä on tehty yksinuottinen johtopäätös siitä,että äänessä oli ennen kaikkea keskustan puheenjohtaja ja esiintymisen taustalla irtopisteiden keruu tulevissa kunnallisvaaleissa.
Jopa keskustan omista riveistä todetaan, että Vanhasen veto oli epäonnistunut. Vaikka pääministeri näki hyvän tilaisuuden tehdä puoluepolitiikkaa, olisi kannattanut pitää suu supussa ja pitäytyä pääministerin roolissa ja kiistan kiistan yläpuolella. Vai onko Vanhanen jo voimainsa tunnossa ja omaksumassa Lipposmaisia piirteitä hallituksen johtamisessa? Alkaako hän olla asemastaan niin varma, että ryhtyy tarkoituksella tekemään enemmän puoluepolitiikka?
Jo Jouni Backmanin Yle-kilvasta vetäytymisen jälkeen tunteet demariryhmässä puskivat pintaan. Ärtymys ja epäluulo keskustaa kohtaan purkautui monesta suusta. Ryhmässä todettiin, että taas tuli uusi luku paksuun kepu pettää aina -kirjaan.
Demareiden mukaan jatkossa pitää jokaisen kepun kanssa keskusteltaessa ensimmäisenä kysyä, millaisella mandaatilla tämä puhuu. Jopa punamultayhteistyöstä ihastuksissaan olleet huokailivat, että kyllä sinipuna hoiteli hommat sentään sisäsiististi. Tosin nyt kokoomuksenkin vetoja paheksuttiin syvästi.
Demarin päätoimittaja Kari Arola ruoski, että Backmanin kohtelu muistutti "pimeän keskiajan hirttäjäisiä hämärtyvän hyisessä syysillassa". Ylen hallintoneuvostossa istuvat sosialidemokraatit väittivät, että keskustalaisen radiojohtajan Seppo Härkösen nimi nousi kuin vieteriukko pintaan joka käänteessä, vaikka Markku Laukkasen suu puhui muuta.
Jos Yle-peli oli paksua, kovaa kieltä käytetään jälkipuinnissakin.
Välejä hiertää myös Yle-kiistaan varjoon jäänyt eduskunnassa käyty kova kädenvääntö siitä, mihin valiokuntaan hallituksen antama turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko lähetetään jatkokäsittelyä varten.
Kiistan voitti äänestyksen jälkeen keskustan Kauko Juhantalon johtama puolustusvaliokunta. Tappion haavoja jäi nielemään SDP:n Liisa Jaakonsaaren vetämä ulkoasianvaliokunta, vaikka eduskunnan virkamiesjohto keskustalaista pääsihteeri Seppo Tiitistä myöten oli kallistunut puoltamaan sitä.
SDP:ssä katsotaan keskustan toimineen tässäkin pelisääntökuvioita vastaan ja liittoutuneen kokoomuksen kanssa. Kuuluuhan turvapolitiikka eduskunnan työjärjestyksen mukaan ulkoasiainvaliokunnalle ja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka sille jo perustuslain mukaan. Jaakonsaari korosti, että puolustuspolitiikka on osa turvallisuuspolitiikkaa eikä päinvastoin. Nyt hänen mielestään keskusta pani hännän heiluttamaan koiraa.
Nyt alkaakin näkyä se, että yhteistyökyky ei ole niin hyvää kuin on kuviteltu ja väitetty. Epäilyt, joita SDP:ssä hallituskumppania kohtaan on koko ajan tunnettu, vain työnnettiin hetkeksi taka-alalle. Myös Vanhasen suuret suosioluvut ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ulospäin on piirtynyt hallitustyöskentelystä ja pääpuolueiden väleistä rauhallisen ja hyvän yhteistyön kuva.
Lähizoomaus paljastaa, että kuva on täynnä hiushalkeamia.
Kumpikaan ei halua enää yhtään isompaa törmäyskurssia ennen kunnallisvaaleja. SDP:ssä kissan nostamista pöydälle hillitsee myös porvarihallituksen pelko. Heti kunnallisvaalien jälkeen puolueet alkavat kuitenkin jo hakea asemia tulevia vaaleja varten.