Mirja Vehkaperä sanoo nelossivulla, että politiikka on joukkuepeliä. Niin varmaan parhaimmillaan.
Hyvä ehdokas maailman tärkeimmäksi joukkuepeliksi on myös liikenne.
Missään muussa hyvällä ja huonolla joukkuepelillä ei ole yhtä dramaattinen, suorastaan kuolemanvakava ero.
Tämän muistaminen on taas entistä tärkeämpää, kun koulut alkoivat. Suru-uutisiakin on kuultu.
Liikenteen yhteispeli koostuu paitsi säännöistä, myös liikkujien asenteista.
Liikenneturvan kyselyn mukaan kävelijöitä pidetään kohteliaimpana liikkujaryhmänä.
Kävelijät hurjastelevat harvoin. Ehkä kyse onkin siitä, että kun ei ole kiire, ehtii olla kohtelias.
Kävelijän kohteliaisuus voi olla seurausta myös muita liikkujia turvattomammasta tilanteesta.
Esimerkiksi pari päivää sitten nainen koirineen hyppäsi Perävainiolla "kohteliaasti" sivuun, kun kaksi nuorta tuli mutkan takaa pyörätietä mönkijällä tuhatta ja sataa.
Samalle pientareelle painoi kyllä kiltisti tämän kirjoittajakin. Mönkijän ja polkupyörän kivi-paperit-sakset-leikissä on vain yksi voittaja.
Kaikki tietävät, että kiireettömyys, joustavuus, ennakoitavuus ja hyväntuulisuus ovat tärkeitä palasia liikenteen yhteispelissä.
Silti ne tahtovat unohtua.
Ohi pitää päästä, vaikka jo sadan metrin päästä kääntyisi sivutielle tai rampille.
Vilkun näyttämistä säästetään ja punaisia päin ajetaan röyhkeästi.
Omat oikkunsa on muillakin liikkujilla. Silti syy helposti siinä toisessa.
Mutta voiko liikenteessä olla liian kohtelias?
Moni jalankulkija tykkää päästää autovirran ohi, vaikka olisi etuoikeus astua suojatielle, ja aikoo ylittää kadun vasta autojonon mentyä. Tavoitteena on liikenteen sujuvuus.
Mutta toteutuuko tavoite, koska joka toinen autoilija hiljentää joka tapauksessa halutessaan varmistaa, ettei jalankulkija sittenkin kävele eteen?
Tulevan talvena keskustellaan taas, että sopivatko hiihtoladulle myös koirat ulkoiluttajineen. Liikenteen joukkuepeliä sekin.