Mercedes-Benzin uuden A-sarjan ratissa on kepeää olla suomalainen. Mallin valmistus alkaa Uudessakaupungissa tänä vuonna, ja sille on helppo povata hyvää menestystä ja vilkasta kysyntää.
Valmet Automotive on iskenyt kultasuoneen. Tehtaalle haetaan taas 1 000:ta uutta autonrakentajaa A-sarjan ja GLC-katumaasturin tuotantoon.
Jälkimmäisenkin menekki nousi tammi–maaliskuussa 33 prosenttia. Viime vuonna tehdas suolsi maailmalle 90 000 autoa. Vaikutukset näkyvät ja tuntuvat Suomen vaihtotaseessa ja työllisyydessä.
Tähtilogo keulalla varmistaa, ettei uusinkaan A-sarjalainen ole kompaktikokoluokan edullisin valinta. Hinnasto alkaa dieselmallin 31 645 eurosta ja yltää kalleimman AMG-version 46 800 euroon saakka. Mallisto vielä täydentyy myöhemmin.
Vastaavasti A-Mersu on kehittynyt roimasti. Kaikki moottorit on uusittu, saatavana on monipuolinen valikoima turvallisuusvarusteita ja ajoavustimia, ja osittainen robottiajaminenkin on mahdollista, mikäli autossa on Distronic Plus -etäisyysavustin.
Ohjaamomukavuudessa A-sarja hyppää suoraan isompien Mersujen saappaisiin.
Varsinkin kaksi vierekkäin kojelautaan sijoitettua laajakuvanäyttöä toimintoineen ovat sellainen katseenvangitsija, jota tämän hintaluokan autolta sopiikin odottaa.
Näyttöjen halkaisija vaihtelee valinnan ja rahankäytön mukaan 18–26 sentin välillä. Kuva on äärimmäisen terävä, ja valikkojen takaa löytyy vaikka mitä auton tekniikkaan ja tietoviihdejärjestelmien säätöihin liittyviä ominaisuuksia. Koeajoversiossa esimerkiksi kummankin etuistuimen kallistuskulmaa, sivuttaistukia ja hierontatoimintoja saattoi säädellä keskusnäytön välityksellä. Valikkojen käyttö konsolin touchpad-ohjauslevyn kautta vaatii tosin sorminäppäryyden harjoittelua.
Edessä tilat ovat hyvät, ja takapenkki on selvästi mitoitettu kahdelle. Tavaratila on muuten perustasoa, mutta sen koko on kasvanut 29 litraa, aukko 20 senttiä ja lattian pituus 11,5 senttiä.
Koeajoversion keulalle valikoitui nimellisesti 1,4-litrainen (todellinen sylinterikoko 1 332 kuutiosenttimetriä) bensiinimoottori, mallinimeltään A 200. Autossa oli 7-portainen kaksoiskytkin-automaattivaihteisto.
Pikku moottori tarjosi koeajoreitille aivan riittävän rivakkaa menoa, mutta automaatin vaihtamisnopeus ei tuntunut riittävän kaikkiin kiihdytyksiin. Taatusti nopeat vaihteensiirrot onnistuvat käsin ohjauspyörän siivekkeiden avulla. Toinen nyt saatavana oleva bensiinimoottori on 2-litrainen (A 250). Tarjolla on myös 1,5-litrainen dieselvaihtoehto A 180 d.
Kovinta kritiikkiä aiheuttaneita typpioksidien NOx-päästöjä on minimoitu varustamalla dieselmoottori SCR-katalysaattorilla, hiukkassuodattimella ja AdBlue-urealiuostankilla. Urealiuos muuttaa typpioksidit typeksi ja vesihöyryksi. Päästönormi on nyt tiukin mahdollinen eli EU 6d temp. Dieselmoottori on valmistettu yhteistyössä Renaultin kanssa. Osa komponenteista ja vaihteisto on Daimlerin omaa tuotantoa.
Ajotuntumassa ei ole huomautettavaa. Auton kokoluokkaa ei huomaa oikeastaan mistään. Alusta ei edes pahemmin pompota, ja matkustamo on ääni- ja tuulieristetty kattavasti.
Rannikkotien pitkissä, loivissa kaarteissa ja satasen nopeudessa auto on omimmillaan. Paljon helpommin ei voisi kulkea.
Äkkiyllätyksen tarjoaa Mercedesin kaista-avustin, jonka tarkoitus on pitää auto omalla kaistalla keskiviivan ja oikean reunaviivan välissä. Avustin hoitaa hommansa niin tehokkaasti, että ensi kerralla se suorastaan säikäyttää. Keulan kaartuessa liikaa oikealle jarrutus on äkkinäinen ja terävä, ja eturengas kääntyy automaattisesti hieman vasemmalle.
Mercedes-Benz A 200 Business Style A
Tilavuus/sylinterit 1 332 cm3/4
Teho 120 kW (163 hv)/5 500 r/min
Vääntö 250 Nm/1 620 r/min
Pituus/leveys/korkeus 442/179,6/144 cm
Paino/akseliväli alk. 1 375 kg/273 cm
Tavaratila 370–1 210 l.
Huippunopeus 225 km/h
Yhd.kulutus 5,3 l/100 km
CO2-päästöt 123 g/km
Renkaat alk. 205/55 R17
Vapaa autoetu/käyttöetu 715/565 e/kk. Hinta 36 318 euroa
PLUSSAA
Moottori, matkustamo, monitoiminäytöt, puheohjaus, laatu ja viimeistely.
MIINUSTA
Takapenkin tilat kolmelle, tavaratilan varustelu, automaatti ripeissä kiihdytyksissä.
ARVIO