Koeajo: Kar­ta­no-Vol­vo on jär­ke­väs­ti tyy­li­käs

Mittamuutokset ja uusi muotoilu saavat V90:n näyttämään ja tuntu­maan ajossa edeltäjäänsä suurem­malta.

Kuva: Auto Bild

Kuva: Auto Bild

Tämä juttu on Auto Bildin tuottamaa sisältöä.

Kartano-Volvo uudistui tyylikkääksi paketiksi, eikä viihdyttävyys lopu pelkästään ulkokuoreen.

V70 on mallinimenä jää­nyt unholaan, sillä Vol­von kookkain farmari­malli on nykyään V90. Vaikka mallimerkinnän kasvu 20 ”yksiköllä” ei ihan vastaa näiden kahden mallin ikävuosieroa, ero on kuitenkin huomattava.

V70 näytti hieman konservatii­viselta, mutta V90 on kaukana sii­tä. V90:n keulan ilmeessä on aimo annos massiivisuutta, joka on kui­tenkin onnistuttu niputtamaan saumattomasti yhteen hieman pyöristyneiden korimuotojen kans­sa. Kaksikkoa rinnakkain tarkastel­lessa näyttää siltä, että V70 on etu­viistosta tarkasteltuna varsin siro, vaikka myös se on kookas ja tilava.

Virtaviivaisemmin

Perän tutuista pystylinjoista on luovuttu, mutta Volvolle ominai­nen yleisilme on kuitenkin tallel­la – eli merkistä ei voi erehtyä. Ta­kalasi on V90:ssä huomattavasti viistommassa kuin V70:ssä. Suo­raa takaa V90 näyttää edeltäjään­sä huomattavasti massiivisemmal­ta. Vaikka osa tästä vaikutelmasta tulee mittasuhteista, kaikki ei ole pelkkää muotoilua.

Edeltäjään verrattuna akselivä­li on venähtänyt reilut 12 ja koko­naispituus reilut 11 senttimetriä. Leveyttä on kasvatettu maltilli­semmat kolmisen senttimetriä. V70:ään verrattuna V90 on reilut seitsemän senttimetriä matalampi.

Etuylitystä on nyt kymmenisen senttiä vähemmän, mutta takay­litys on kasvanut saman verran. Pienemmän etuylityksen ansiosta massiivinen keula näyttää varsin sopusuhtaiselta. Kasvaneesta pe­räylityksestä huolimatta takapää ei näytä raskaalta, sillä mataluus ja viistompi takalasi keventävät sivu­profiilia.

Enemmän ja vähemmän

Mittamuutokset ja uusi muotoilu saavat V90:n näyttämään ja tuntu­maan ajossa edeltäjäänsä suurem­malta. Kaikilta osin mitat eivät ole kasvaneet, sillä tavaratila on perus­asennossaan 15 ja laajennettuna 74 litraa pienempi kuin V70:ssä. Vaik­ka muotoilun alttarille on uhrat­tu hieman tilaa, niin tavaratila on edelleenkin kookas ja käyttökelpoi­sen muotoinen. 15 litran ”menetys” on helppo hyväksyä, onhan V90 huomattavasti nuorekkaamman näköinen kuin V70.

Madaltumisen seurauksena ta­kapääntila on pienentynyt, mutta sitä on edelleenkin riittävästi, eikä takaistuimella ole pulaa tilasta. Pi­tuussuunnassa V90:ssä on enem­män tilaa kuin V70:ssä. Takaistuin on muotoiltu varsin selkeästi kah­delle. Varsin kookas keskitunneli rajoittaa hieman keskipaikalle jou­tuvan matkalaisen jalkojen asentoa – jos sen hyväksyy, myös keskipai­kalla matkustaa melko mielikseen.

Se, että edessä on reilusti tilaa ja ajoasennon saa vaivattomasti sopi­vaksi, ei liene kenellekään yllätys. Kojelauta on muotoiltu suoravii­vaisemmaksi kuin V70:ssä. Keski­konsoli on korkeampi, ja se jatkuu tasakorkuisena kojelaudasta taka­laidan kyynärnojaksi. Muotoilus­ta johtuen kuljettajan paikalla on tyköistuva tunnelma, vaikka mis­tään tilanpuutteesta ei ole kyse. Uusi muotoilu on omiaan tuomaan urheilullisuuden tuntua – V70:ssä muotoilu loi enemminkin tilan­tuntua.

Kojelaudassa ei ole montaakaan ”mekaanista” painiketta, vaan toi­minnot löytyvät kosketusnäytön valikoista. Perustoiminnoille, ku­ten varoitusvilkuille ja maksimaa­liselle huurteenpoistolle takala­sinlämmittimineen, on edelleen perinteiset painikkeet.

Kosketusnäyttö on nykypäivää, ja selkeällä grafiikalla varustettu näyttö sopii hyvin V90:n tyylikkää­seen kojelautaan. Kosketusnäytön käyttäminen vaatii hieman totut­telua, ennen kuin valikoissa seik­kailee sujuvasti. Mutta niinhän se oli myös V70:ssä, ja totuttelun jäl­keen oppi sen, mitä löytyi My Volvo -valikosta ja mitä muualta.

Volvo se on

Ajettavuus ei aiheuta suurempia yllätyksiä, vaan ohjaamon luoma premium-tuntu jatkuu. Jousitus nielee epätasaisuudet auon ele­ganssin mukavasti. Alusta on ehkä hieman mukavuuspainotteisem­pi, kuin mihin V70:ssä on tottunut. Tämä ei kuitenkaan aiheuta ongel­mia poikkeavissakaan ajotilanteis­sa, ja ajettavuus on neutraalin rau­hallinen.

Keskikonsolin ajotilavalitsimessa on neljä vaihtoehtoa, jotka vaikut­tavat moottorin kaasuun reagoin­tiin sekä vaihteiston vaihtamisno­peuteen ja -ajankohtaan.

Kuljettajan paikalla kaikki tun­tuu olevan paremmin kuin edel­täjässä. Tai lähes kaikki, sillä ulkopeilit on siirretty etusivu­lasien etunurkista kymmeni­sen senttimetriä taaksepäin.

Kun peilit ovat riittävän kokoi­set ja melko paksut, kuten ne ovat V90:ssä, ne haittaavat näkemis­tä etuviistoon. V90:ssä peili peit­tää näkyvyyttä enemmän kuin V70:ssä. Näkemäkatveen saa pie­nemmäksi nostamalla istuimen ylemmäs, mutta ainakin omasta mielessä V70:ssä peilit olivat sijoi­tettu paremmin.

Kuva: Auto Bild

Kuljettajan paikalle istuuduttu­aan ei voi erehtyä siitä, minkä au­ton ohjaamossa istuu. Vaikka ko­jelaudan yleisilme onkin erilainen kuin ennen, niin kaikki tuntuu edeltäjän tapaan laadukkaalta.

Käynnistyspainike on siirretty kojelaudasta keskikonsoliin – eikä se ole enää painike vaan kierto­kytkin. Kytkin muistuttaa varsin paljon muilla merkeillä käytössä olevaa monitoiminäytön ohjainta, joten autoa usein vaihtava meinaa aluksi sotkea vivun käyttötarkoi­tuksen. Käytön kannalta kytkin on kuitenkin mainiossa paikassa, ja selkeyttä lisää se, että kosketus­näyttöä ohjataan vain näytöstä.

Viive minimiin

Moottorin käynnistämisen jäl­keen huomaa, että Volvon ää­nieristys on kohdallaan: dieselin käyntiääni ei kuulu ohjaamoon. Koeajettu automaattivaihteinen nelivetoinen turbodiesel ei kärsi voiman puutteesta. D5-moottori tarjoilee tehoa 235 hevosvoimaa, ja 480 newtonmetrin huippuvääntö on käytössä jo käyntinopeudesta 1 750 r/min lähtien.

Moottori vetää tasaisesti ja kako­matta jo matalilta kierroksilta al­kaen. D5-moottorin ominaisuudet on saatu hyvin kohdilleen käyttä­mällä kahta erikokoista ahdinta sekä paineilmaa. Pienempi ahdin lähtee pyörimään matalammilla kierroksilla, jolloin pakokaasujen virtaus on vähäisempää. Suurempi ahdin saa käyttövoimansa pienem­mältä, jotta se voi painaa ilmaa pa­lotilaan tehokkaammin.

Paineilmaa käytetään vähentä­mään turboviivettä. Kun kuljetta­ja polkaisee kaasua, niin säiliöstä vapautetaan paineilmaa pienem­män ahtimen pyörittämiseen. Tä­mä painepulssi toimii siis pako­kaasuvirtauksen apuna jo siinä vaiheessa, kun varsinainen pako­kaasuvirtaus ei vielä riitä pyörit­tämään ahdinta kunnolla.

Paineilma tuotetaan kompres­sorilla ja varastoidaan kahden lit­ran säiliöön 12 baarin paineeseen. Järjestelmä toimii siis samaan tapaan, kuin mitä tekee joillakin merkillä käytössä oleva sähkötoi­minen ahtamisapu. Volvon käyt­tää järjestelmästä nimitystä Po­wer Pulse. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta se toimii. D5 on ensimmäi­nen Volvon moottori, jossa järjes­telmä on käytössä.

Vaihteita on riittävästi, joten jokaiseen ajotilanteeseen luulisi löytyvän varsin vaivatta sopivan pykälän. Geatronic-automaatti­vaihteistossa on kahdeksan pykä­lää, ja ne vaihtuvat nätisti ajoti­lanteesta riippumatta.

Volvo AWD on pitävällä pinnalla lähes kokonaan etuvetoinen. Kun pito heikentyy etuakselilla, niin sähköhydraulisella kytkimellä li­sätään voimaa myös taka-akselille. Suurimmillaan voimajako on ak­selien välillä 50:50. Volvon nelive­tojärjestelmä on BorgWarnerin valmistama.

Miellyttää: Kokonaisuus Viimeistään nyt kartano-Volvo nousee selkeästi premium-luokaan. Kokonaisuus on ylellinen ja tyylikäs.

Ärsyttää: Peilien sijoittelu Kookkaat si­vupeilit tarjoavat hyvät näkymät taaksepäin, mutta ne peittävät harmittavasti näkyvyyttä etu­viistoon.

Yllättää: Moottori 2-litrainen rivinelonen tarjoilee riittävän suoritusky­vyn ja sopii kokonaisuuteen mainiosti.

Yhteenveto: V90 on laadukkaan ja ylellisen tuntuinen, eikä sen ajettavuus aiheuta yllätyksiä. Vaikka tavara­tila on hieman pienentynyt edel­täjään verrattuna, on elegantin kokonaisuuden tilatarjonta hy­vällä tolalla. Nelivetojärjestelmä toimii hyvin ja tekee ajamisesta vakaamman.

Tilaa Kaleva diginä ja pääset samalla tutustumaan Auto Bildin lehtiin uudessa eKalevassa!