Veistetään kirveellä stereotypiat ja hakataan ne taltalla maahan kliseinä. Hakataan kliseet niin syvälle, että ne juurtuvat yleisiksi totuuksiksi.
Jalkapallomaailmassa näitä totuuksia riittää. Jos joku maajoukkue pelasi kesäkuussa 1982 tylsästi, se on tylsä joukkue. Jos joku maajoukkue pelasi iloista jalkapalloa heinäkuussa 1970, se pelaa aina iloista jalkapalloa.
Näitä meillä riittää. Brasilia on aina kauniin jalkapallon sanansaattaja, Saksa on konemaisen tylsä, Englanti taistelee aina leijonan lailla ja reilusti, argentiinalaiset tökkäävät vastustajaa nuppineulalla kylkeen, italialaiset lyövät catennaccion maalinsa eteen, muut eteläeurooppalaiset kikkailevat ja kaatuilevat, afrikkalaiset joukkueet ovat leikkisiä, mutta kurittomia.
Stereotypioissa on paljon totta, eivät ne muuten olisi koskaan syntyneet. Mutta niissä on paljon asioita, jotka kaipaavat aina tasaisin väliajoin päivittämistä.
Yksi maa ei ole koskaan täsmälleen sama kuin yksi pelityyli. Samalla tavalla on vain yksi Johann Cruyff, yksi Paul Gascoigne tai yksi Zinedine Zidane. Heitä on mahdoton monistaa.
Kuvaako Jari Litmasen pelityyli suomalaista jalkapalloa?
Toivottavasti joku Suomen ulkopuolella uskoo niin. Huuhkajat, nuo kauniin jalkapallon suurlähettiläät.
Uudella vuosituhannella eri maiden pelitavat ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan. Toisten maiden pelaajat ovat taitavampia kuin toisten, joillain on pelissään fyysisyyttä reippaammin kuin toisilla, mutta kentällä tapahtuvat asetelmat ja ratkaisut ovat entistä enemmän samankaltaisia.
Esimerkiksi Brasilia on parin vuosikymmenen ajan muuttanut peliään yhä enemmän eurooppalaiseksi. Dungan vuoden 2010 Brasilia ei pelaa joga bonitoa, sillä sen tasapainolauta on kallellaan puolustuksen suuntaan.
Saksaa on haukuttu - osin menestyksensä vuoksi - puoli vuosisataa, mutta vuoden 2006 ja 2010 MM-turnauksessa joukkue on ollut paljon viihdyttävämpi kuin moni muu kauniiksi kehuttu.
On aina syytä puistella päätään, kun joku sanoo kannattavansa Tanskaa siksi, että se pelaa iloista ja leikkisää jalkapalloa. Tanska pelasi sillä tavalla 1980-luvun puolivälissä, mutta sen jälkeen se on ollut hyvin organisoitu ja kurinalainen Pohjoismainen joukkue.
Entä Englanti? Se taistelee ja taklaa, ei filmaa koskaan, juoksee kuin viimeistä päivää - ja häviää lopulta rankkarikisassa.
Löytyikö Englannin perjantai-illan esityksestä Kapkaupungissa paljon tuttuja elementtejä? Taistelivatko he rajusti ja juoksivat vastustajalta jalat alta?
Vai näyttikö peli enemmän siltä, että intohimoa piti etsiä suurennuslasin kanssa?
Näyttikö Wayne Rooney maailman parhaalta pelaajalta vai mieheltä, jonka kosketuksesta pallot kimpoilivat kuin alasarjan potkijalta?