Politiikassa jos missä onni vaihtelee. Vain kaksi vuotta sitten hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi puhkesi vuolaisiin kyyneliin pudottuaan puolueen varapuheenjohtajan paikalta.
Heräsi epäilyjä, että hänen poliittinen uransa oli ohittanut lakipisteensä.
Puheenjohtaja Matti Vanhanen aikoi jatkaa puheenjohtajana ja pääministerinä vielä vaalien 2011 jälkeen, ja nekin jotka olivat valmiita vaihtamaan puheenjohtajaa, löivät ennemmin vetoa ympäristöministeri Paula Lehtomäen puolesta.
Yhtäkkiä peli meni täysin uusiksi. Vanhanen ilmoitti aivan joulun alla luopuvansa puheenjohtajuudesta, ja joitakin kuukausia sen jälkeen hänen seuraajakseen laajalti povattu Paula Lehtomäki kieltäytyi perhesyihin vedoten.
Tie avautui Kiviniemelle yllättäen, kuten Matti Vanhaselle juhannuksena 2003, kun silloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki joutui jättämään tehtävänsä vain reilun kahden kuukauden jälkeen.
Mari Kiviniemi ei suinkaan ole valintana kompromissi. Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta hän on hyvin kokenut poliitikko. Keskustan toimintaan hän on osallistunut yli kaksi vuosikymmentä, kansanedustajavuosia on takana jo 15 ja ministerivuosiakin viisi.
Aatteellisesti Kiviniemi sijoittuu puolueensa oikeaan laitaan. Keskustan uudesta puheenjohtajasta ei ainakaan jää kiinni porvariyhteistyön jatkuminen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Mikään kansanvillitsijä Kiviniemi ei ole. Hän on luonteeltaan tasainen asiapoliitikko, jonka yksityiselämästäkään tuskin löytyy aineksia iltapäivälehtien lööppeihin asti. Ja juuri näiden ominaisuuksien vuoksi hänestä puheenjohtaja tuli.
Keskustan julkikuva on ollut tavallista enemmän yhtä kuin pullisteleva puoluesihteeri Jarmo Korhonen, jonka suuret lupaukset kasvavasta kannatuksesta ovat jääneet toteutumatta ja josta on tullut vaalirahoituksen epäselvyyksien synonyymi.
Keskustaväki halusi muutoksen. Vakaa ja tasainen Kiviniemi koettiin henkilöksi, joka pystyy pelastamaan puolueen ja pitämään sen vahvasti Suomen politiikan ytimessä.
Lahden puoluekokous tarkoittaa käytännössä sukupolvenvaihdosta keskustassa. Paavo Väyrynen näytti jälleen todellisen minänsä häipymällä kokouspaikalta ilman asiaankuuluvaa uuden puheenjohtajan onnittelupuheenvuoroa.
Kiviniemen ensimmäisiä töitä on kertoa Väyryselle, että tämän aika Suomen politiikassa on ohi.
Puheenjohtajakisan neljännestä kandidaatista Timo Kaunistosta kuullaan vielä. Tässä kisassa hän teki itseään tunnetuksi. Palkinto tuli heti varapuheenjohtajan tehtävän muodossa.
Muutoksen halu näkyi puoluesihteerin valinnassa. Mari Kiviniemen voitto ratkaisi lopullisesti Jarmo Korhosen häviön. Puolue tarvitsi aivan oikeasti uuden alun. Siihen ei enää mahtunut renessanssiruhtinaan tavoin käyttäytyvä Korhonen.
Helppoa ei ole Timo Laanisellakaan. Puolueväki odottaa häneltä hyvin paljon.