Kirkkoon on liitytty tavanomaista vilkkaammin viime perjantain jälkeen. Perjantaina eduskunta äänesti avioliittolain muuttamisesta.
Liitykirkkoon.fi-sivuston kautta evankelisluterilaiseen kirkkoon oli liittynyt eiliseen puoleenpäivään mennessä 620 ihmistä.
- Tämä on selkeästi normaalia vilkkaampaa, kertoo kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen.
Liittyneiden todellinen määrä on kuitenkin tätä jonkin verran suurempi, sillä jäsenyyttä voi hakea myös suoraan seurakunnasta. Esimerkiksi Helsingissä perjantain ja keskiviikon välillä suoraan seurakunnan kautta on liittynyt 25 ihmistä. Espoossa perjantain ja tiistain välillä on liittynyt suoraan vain muutama ihminen.
Espoosta arvioidaan, että jos lasketaan Liitykirkkoon.fi-sivuston kautta liittyneet ja suoraan liittyneet yhteen, määrä on noin kaksinkertainen verrattuna normaalitahtiin.
Liittymistahti ei kuitenkaan ole lähelläkään eroamisvauhtia. Eroakirkosta.fi-sivuston kautta perjantaista maanantaihin erosi päivittäin tuhansia jäseniä, vielä tiistainakin puolitoistatuhatta. Eilen erosi vajaa tuhat.