Levysoittimelle on varattu laatikollinen balettimusiikkia. 5-vuotias Tiina Myllymäki järjestää esityksen: hän laittaa levyn soimaan ja tanssahtelee yleisölle, äidille ja isälle.
28 vuotta myöhemmin, viime viikolla, ballerina pukee ylleen mustan trikooasun ja astuu oululaisyleisön eteen Kansallisbaletin ammattitanssijana.
– Ouluun on aina kiva tulla. Tämä on mukava pieni kaupunki, etenkin Helsingin hektisyyteen verrattuna. Täällä on ihana teatteri ja ystävälliset ihmiset, Myllymäki kertoo.
Satubaletista ammattilaiseksi
Myllymäki innostui baletista tarhakavereiden mukana ja aloitti satubaletin. 8-vuotiaana hänet bongattiin Helsingin tanssiopiston erikoiskoulutusluokalle.
– Lopulta olin ainoa, joka jatkoi ja jatkoi.
Jo pienenä baletti vaati paljon: aika pian treenejä oli jo kuusi kertaa viikossa, yhteensä kolme tuntia illassa.
– Koulun jälkeen välipala, juna ja kävely, harjoitukset, kotiin ja läksyt, Myllymäki kuvailee harrastajan arkea.
– Tanssiopiston koulutuksesta moni karsiutui matkan varrella. Etenkin murrosikä on koetinkivi, kun haluaisi viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa.
Myllymäen mukaan tanssija tarvitsee jonkin määrän fyysistä lahjakkuutta, kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä, mukautuvaisuutta ja kykyä sietää ulkoisia paineita.
Oman motivaation täytyy olla kova.
– En koskaan tehnyt päätöstä alkaa ammattitanssijaksi. ”Voi kun onnistuisin”, ajattelin, ja päätin edetä niin pitkään kuin on hauskaa ja saa tanssista enemmän kuin antaa.
Esitykset ovat Myllymäelle etappeja, joista saa motivaatiota.
– Joka kerta lavalle astuminen jännittää. On palkinto päästä yleisön eteen ja näyttää, mitä itsestä lähtee.
Kaunista mutta kuluttavaa
Tanssijan ammatti on fyysisesti kuluttava, ja kipu kulkee joka päivä mukana. Rustokulumilta, revähtämisiltä ja onnettomuuksiltakaan ei vältytä.
Myllymäki on kokenut kaksi kylkiluuvammaa nostoista, ja jalkaterissä on rasitusvamma.
Tällä hetkellä hän kärsii neljännen ja viidennen varpaan välisestä ylivenyttymästä. Tanssijan koko kehon täytyy olla kunnossa, sillä pienikin vamma vaikuttaa työhön.
– Vanhempana on enemmän kremppoja kuin parikymppisenä.
– Tanssiessa sattuu ja tapahtuu. Itsekin olen piruetissa saanut partnerin nenän vuotamaan verta.
Eläkkeelle nelikymppisenä
Viikkoon kuuluu kaksi–kolme näytöstä, ja näytöspäivinä työpäivät ovat pitkiä. Työelämä on tarkkaan aikataulutettua, rutiineja ja minuuttiaikatauluja.
– Mutta vapaa-ajalla olen kotihiiri. Liikun luonnossa, käyn uimassa. Luen, katson hömppäsarjaa TV:stä ja kudon villasukkaa.
Kuluttavuuden vuoksi balettitanssijan eläkeikä koittaa jo 44-vuotiaana. Ulkonäköpaineiltakaan ei voi välttyä:
– Esimerkiksi viime perjantain trikoovaate ei jätä mitään arvailujen varaan. Nuorempana oli kovemmat paineet, nykyään suhtaudun maalaisjärjellä ruokailuunkin.
– Ruoka on polttoaine, jota tarvitsee, että jaksaa. Voi vetää vaikka mäkkäriaterian, mutta pitää miettiä, saako siitä niitä aineita, joita keho tarvitsee.
33-vuotiaalla Myllymäellä on reilu kymmenen vuotta uraa jäljellä. Jo nuorena täytyy miettiä, mitä tanssiuran jälkeen tekee.
– Ala-asteella mukava vaihtoehto olisi ollut olla ratsupoliisi, joka välillä tanssii ja välistä käy kaupan kassalla töissä. Kaikki se tavaroiden piippaaminen!
Sittemmin ajatukset ovat tarkentuneet:
– Jotain sosiaalista, ei yksin nyhjäämistä. Joku teatteriin liittyvä olisi unelma.
Myllymäki keskittää ajatuksensa positiivisuuteen ja muistuttaa itseään kiitollisuuden aiheista, perheestä ja tavallisesta arjesta. Pienille peloille ei kannata antaa sijaa.
Haaveista taas monet ovat jo toteutuneet:
– Täytyy varoa, mitä toivoo, koska se saattaa toteutua!