Hoitajani, tulethan huoneeseeni hymyillen.
Kuittaat hälytykseni huomatuksi ja vedät käsiisi siniset kumihansikkaat ennen kuin ryhdyt auttamaan minua.
Tällä kertaa haluaisin hörpyn jääkylmää vettä. En jaksa nostaa nokkamukia huulilleni ja kylmä vesi on ainoa asia, mitä saatan ajatellakaan.
Makaan täysin sinun armoillasi tämän sähköllä säädeltävän sängyn pohjalla eristettynä muista potilaista. Elämä ja kuolema käyvät rajua taistelua kehossani.
Minuutit muuttuvat tunneiksi. Tunneista tulee päiviä, päivät venyvät viikoiksi.
Sinä, hoitajani, olet aurinkoni tämän varoittamatta laskeutuneen pimeyden keskellä. Sinun hoitoasenteesi ratkaisee sen, miten valoisaa minulla on tai miten pahasti minua palelee.
Kun jaksat hymyillä ja laskea leikkiä, nauran ilolla kanssasi. Kun sinulla on huono päivä, vajoaa minuun alakulo jo aamusta.
Kyllä minä aistin, kun olet nukkunut huonosti. Kun tuskailet, miten pieni kuukausipalkkasi riittää perheesi menoihin ja missä välissä ehdit laittaa lapsille ruokaa.
Vaikka sinun maailmasi keskipiste on tietenkin muualla, yritä silti jaksaa hoitaa minua kärsivällisesti.
Minulle sillä ei ole väliä, oletko mies vai nainen, kantasuomalainen vai maahanmuuttaja, lähihoitaja vai sairaanhoitaja tai yksityisen työnantajan palveluksessa vai julkisen puolella.
Merkitystä on vain sillä, miten sinä minua kohtelet.
Yritä olla turhautumatta, kun kyselen lapsistasi ja synnyinseudustasi. Se ei johdu uteliaisuudestani. Haluaisin vain ajatella ohikiitävän hetken jotain muuta kuin kurjuuttani.
Siksi kerro, satoiko siellä tullessasi iltavuoroon?
Minä en muista, milloin olen viimeksi saanut haistaa raitista ilmaa.
Sinuun minä turvaan, kun valkotakkisten jumalten jakamat tuomiot menevät yli ymmärrykseni. Lyön kanssasi yläfemmaa, kun lääkkeet alkavat viimein purra. Itken pelosta, kun edessä on taas uusi leikkaus enkä tiedä, heräänkö enää koskaan.
Sinä hoidat minua ollessani kaikkein kipeimmilläni. Vaihdat asentoani ja puhdistat haavojani, vaikka huudan suoraa huutoa tuskasta.
Sinä et voi paeta omaisten lailla päiväsaliin painamaan käsiä korviin. Et voi juosta pitkän käytävän varrella olevaan vessaan oksentamaan, kun toivo paremmasta hiipuu.
Sinä joudut tekemään myös ne kaikkein likaisimmat työt. Pesemään minut päästä varpaisiin, kun lääkitys pistää elimistöni sekaisin enkä voi kuin maata vaipoissani.
Olet nähnyt kaltaisiani vakavasti sairaita ihmisiä ennenkin. Sinä tiedät, miten hengenvaarallisista sairauksista voi oikeasti toipua.
Minulle tämä kerta on ensimmäinen, elämäni suurin koettelemus. Yritä siksi ymmärtää sisimmässäni jäytävän pelon paino.
En kykene sanoin kuvaamaan, miten kiitollinen sinulle olen.
Ammattitaitoiset lääkärit pelastivat henkeni mutta sinä olet se, jota tulen muistelemaan lopun ikääni.
Sinä teit aidosti aivan kaikkesi, että minun olisi parempi olla. Näytit päivittäin, mitä tarkoittaa, kun hoiva-alalla työskentelee kutsumusammatissaan oleva ihminen.
Silloin sydän loistaa silmistä ja lämpö tuntuu kosketuksessa, jolla potilasta käsitellään. Siksi olen nyt, hyvästellessämme, liikutuksesta mykkä.
Yritän kömpelöllä tavalla osoittaa kiitollisuuteni tilaamalla täytekakkuja lähtöpäivänäni. Vaikka olisit dieetillä, syö ne kollegojesi kanssa viimeistä palaa myöten.
Kakuissa on kostukkeena maailman suurin kiitos.
Toimittaja ei ole itse ollut potilaana, vaan hän asettui potilaan asemaan ja kirjoitti potilaan näkökulmasta kirjeen hoitajille.
Lisätty juttuun kursiivi kello 19.33.