Kieppi onkin tiukka laa­tik­ko

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampusalue on saanut uuden jyhkeän päärakennuksen. Arkkitehtitoimisto Sarc Oy:n arkkitehtien Antti-Matti Siikalan ja Riku Huopaniemen suunnittelema rakennus on yksinkertaisine laatikon muotoineen ja tasaisine ulkopintoineen dominoiva elementti ympäristössään.

Sisältä pehmeämpää. Puupinnat ja viimeistelty detaljointi tuottavat sisätiloihin rakennuksen ulkokuorta miellyttävämmän tunnelman.
Sisältä pehmeämpää. Puupinnat ja viimeistelty detaljointi tuottavat sisätiloihin rakennuksen ulkokuorta miellyttävämmän tunnelman.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampusalue on saanut uuden jyhkeän päärakennuksen.

Arkkitehtitoimisto Sarc Oy:n arkkitehtien Antti-Matti Siikalan ja Riku Huopaniemen suunnittelema rakennus on yksinkertaisine laatikon muotoineen ja tasaisine ulkopintoineen dominoiva elementti ympäristössään.

Alueen rakennukset ovat tähän asti olleet pääosin vaalealla tiilellä verhottuja nauhaikkunaisia matalahkoja laatikoita, jotka liittyvät polveilevasti toisiinsa.

Niitä korkeampi uusi päärakennus on ikkunanauhoineen tyylillisesti samaa maata, joskin ilmeeltään tylympi nykyarkkitehtuurin valtavirran mukaan. Väritön betonilaatikko on ulkoa katsoen anonyymiä ja rankkaa tutkimuskeskusarkkitehtuuria.

Laatikkomuotoa on myönnytty rikkomaan vain muutaman sisäänvedon kohdalla. Valiomuodon säilyttäminen on selvästi ollut tärkeää.

Muoto kätkee toiminnan sisäänsä ja arkkitehtuuri tuntuu kertovan sulkeutuneisuudesta. Ovet ovat kuitenkin auki kaikille vaikka kahvikuppia tai lounasta halajaville.

Sisääntulon mittakaava on reipas ja katos korkealla, neljännessä kerroksessa. Siitä ei liene kovinkaan hyvin suojaa sateelle.

Pelkistyneen tyylin säilyttämiseksi rakennukseen ei ole juurikaan tehty inhimillistäviä tai käytettävyyttä lisääviä myönnytyksiä, esimerkiksi katoksia. Aika oudolta myös tuntuu, ettei sisääntulon suuri lasipinta ole yhteydessä rakennuksen keskusaulaan.

Pääovet ovat yllättävän suuret, kuin jättiläisen sellaiset. Se on ensimmäinen mukava yllätys rakennuksessa.

Ulkopuolen selkeys ja pelkistyneisyys jatkuu myös sisällä. Ainakin lasikattoiset aulatilat ovat korkeudessaan avaria ja valoisia.

Mittakaava on ehkä turhankin suuri. Rungon syvyys on ollut johtamassa siihen, että ruokala on keskellä taloa kaukana ulkoseinistä ja ikkunoista. Yhteyttä ympäristöön ei juuri ole, kuten ei ole intiimiyttäkään käytävien keskellä. Ehkei sitä ole haettukaan.

Suuren rakennuksen ulkokehä aukeaa ikkunoin keskusaulaan. Ulkopuolen nauhaikkunat muuttuvat sisällä lattiasta alkaviksi korkeiksi pystysuuntaisiksi aukoiksi.

Vertikaalisen ilmeen kustannuksena on, että ikkunoiden takana työskentelevät ovat kuin akvaariossa. Minihameen alla oleva tai peitelty kalju ei pysy muilta salassa.

Sisätiloja inhimillistää puupintojen käyttö. Mietitty detaljointi tekee niistä tyylikkäät. Rakennus on kuitenkin arkkitehtuuria, jonka voi uskoa olevan vaikea kestää elämää ja etenkin sen jälkiä. Seinille liimautuvat paperiarkit tai julisteet, maisemataulut tai suunnitelmista poikkeavat huonekalut tulevat hyppäämään silmille.

Työnimenä päärakennukselle on ollut Kieppi. Nimi on kuuleman mukaan tullut siitä, että tilat kiertävät koko talon korkuista keskusaulaa.

Kiepin liittää voimistelusuoritteen ja kiertyvän muodon lisäksi myös kanalintujen yöpymistapaan pakkaslumessa. Kun rakennusta käy katsomassa, assosiaatio haihtuu takuulla mielestä. Rakennuksessa ei ole ainakaan ulkoapäin minkäänlaista pehmeyttä.

Sisätiloissa sitä löytää kennostomaiseksi pinnaksi muotoillusta tummanharmaista akustointiseinistä ja puupinnoista, jotka nekin ovat hyvin sileät ja kovahkot tyyliin kuuluen.

Päärakennus on osaavien suunnittelijoiden tekemä. Se on selkeästi arkkitehtien arkkitehtuuria, kuin julkaistavaksi tehty. Hyvän arkkitehtuurivalokuvaajan avulla rakennus saadaan näyttämään komealta harvan männikön keskellä. Ja sopivasti kuvaten vaikutelma myös pehmenee.

Sitä ei käy kiistäminen, etteikö rakennus olisi ainakin tietyssä mielessä viimeisteltyä laatutyötä. Silti ainakaan minä en voi sitä hyvänä arkkitehtuurina pitää.

Tyyli ja rakennuttajan tehokkuuspyrkimykset tuntuvat yhdistyvän rakennuksen kokonaismuodossa tavalla, joka viittaa lähihistoriaan. Sinne viittaa myös rakennuksen pelkistetty muotokieli.

Laadukkaasti rakennettuna tällainenkin saattaa olla kestävää arkkitehtuuria. Surullista kuitenkin on, että ulkomuodollaan rakennus julistaa niitä asioita, joiden takia moderni rakennuskantamme homehtuu käsiin.