Jääkiekko
Ei löydy Ylestä, ei Jääkiekkoliitosta, ei liioin olympiakomiteasta. Calgaryn olympiakisojen kiekkofinaalin Suomi--Neuvostoliitto -tallenne on arkistoitu huonosti, vaikka se on kiekkohistoriamme kenties kauneinta katseltavaa.
Suuri ja mahtava punakone kaatui jääkiekkoilun synnyinmaassa; leijonat tekivät mahdottomasta mahdollista ja realisoivat unelman arvokisamitalista, joka hiersi kivenä kengässä aina 1970-luvun alusta alkaen.
Nauhan ajojahti on tehtävänä yhtä mahdoton, mutta sen löytymiseen on uskottava.
Apu tulee yllättävältä taholta, kun Kärppien mestarijoukkueen 1981 kakkosvalmentaja, ja Jääkiekkoliiton liitohallituksen entinen jäsen Olli Lahtinen vastaa puhelimeen ja kertoo rauhoittavat sanat:
"Kyllä se minulta löytyy. Tähän nauhaan on kirjoitettu, että Suomi -- CCCP Calgary 1988."
Ratas pyörii nopeasti. Heti seuraavana päivänä Palosuontiellä Helsingin Pakilassa oven aukaisee tuttu hahmo.
Siinähän on Pentti Matikainen, jonka kanssa kyseinen ottelu on tarkoitus katsoa. Käydä 21 vuoden päässä menneisyydessä, muistella ja mutustella hetkiä, jolloin hän oli päävalmentaja mukana tekemässä historiaa. Matikaisen kotiteatteri on upea ilmestys. 48 tuuman taulutelevisio hallitsee olohuoneen seinää.
Videonauhureitakin on päällekkäin kaksin kappalein.
"Tämä VHS-kasetti on katoava luonnonvara", Matikainen opastaa.
Väittämä on pian totta. Nauha ei pyöri, se jää jumiin sisälle, eikä lähde sieltä edes voimakeinoin pois. Tunti on kulunut, tilanne on ennallaan, mutta päävalmentaja on sitkeä ja peräänantamaton sissi -- kuin oikea jääkiekkoleijona. Hänen vaimonsa Ritva tuo ruuvimeisselin, pinsetit ja Tiimarin lähilasit.
Pentti Matikainen on myös kärsivällinen. Vaikka videolaitteiden anatomia on hänelle vieras, oikeat ruuvit ja paneeli aukeavat näppärästi. Nauha on vain kiertynyt monen mutkan kautta videolaitteen syövereihin, ettei se lähde sieltä kuin saksilla naks poikki.
Nauha irtoaa, ja rouva Matikainen saa vuorostaan askarrella nauhan päät kiinni toisiinsa.
Toinen videonauhuri toimii, ja legendaarinen ottelu alkaa pyöriä.
Per aspera ad astra -- vaikeuksien kautta voittoon.
"Jääkiekkonäytelmä alkamassa. Erkki Lehtonen, Larionov aloittamassa, auttamaan Reijo Mikkolainen. Kiekko kuitenkin tänään valkoisissa pelipaidoissa esiintyvälle Neuvostoliitolle."
Matikainen keskittyy otteluun, mutta pian vastaan tulee elämä ja sen rajallisuus.
"Tuossa on Laineen Eki. Numero 17. Vain toinen kenkä ja rikkinäinen vene on löydetty pohjasta", Matikainen huokaisee. Myöhemmin samana iltana murheellinen uutinen varmistuu: olympiahopeamitalisti Erkki Laine, 52, on hukkunut kotijärveensä lähellä Lahtea.
Matikainen haluaa taustoittaa joukkueen rakentamista.
"Tämä joukkue oli Suomessa ensimmäinen, joka oli roolitettu. Siinä oli 15--17 Suomen ehdottomasti parasta saatavilla ollutta pelaajaa, mutta myös 4--5 sopivinta, jotka oli valittu tarkoin räätälöityyn pieneen rooliin."
Kehuja saavat pienen roolin suuret miehet.
"Sain kovaakin kritiikkiä, mutta Pekka Tuomisto ja Kai Suikkanen olivat juuri sellaisia. Pienessä, tärkeässä ja rikkovassa roolissa täydellä sydämellä sataprosenttisella asenteella. Eivät olleet mitään mätiä omenoita vaatimassa lisää peliaikaa", Matikainen sanoo suoraan.
Nyt tulee lisää kehuja Ouluun.
"Oulussa minusta kasvoi ja kehittyi ammattivalmentaja. Vuodet 1983--1987 Kärpissä ovat urani kannalta erittäin merkittäviä. Sain kunnon työkalut käyttööni, vaikka ihan alussa edes Kärppien oma organisaatio ei uskonut menestykseen."
"Ja nyt tulee rangaistus estämisestä. Timo Blomqvist ei ratkaisua hyväksy."
"Jönni (Timo Blomqvist) oli selkeä valinta kapteeniksi. Ei mikään ay-mies vaan omalla tekemisen esimerkillään näytti suuntaa jäällä ja kopissa. Samaa NHL-statusta oli Reksalla (Reijo Ruotsalainen) ja Pirillä (Kari Eloranta), mutta Jortsun (Hannu Jortikka) kanssa päädyimme Jönniin."
Kuvissa vilahtelee maailman ehkä kaikkien aikojen täydellisin viisikko Vladimir Krutov -- Igor Larionov -- Sergei Makarov, Vjatseslav Fetisov -- Aleksei Kasatonov.
"Lopussa siten nähdään, kuinka Viktor Tihonov peluuttaa heitä viimeiset kolme minuuttia. Neuvostoliitto todella yritti voittaa tai edes vetää ottelun tasoihin", Matikainen muistaa.
"Tammi torjuu , hyvä Taisto, ja Ruotanen iskee kiekon turvallisimmille vesille. Ei Suomi tässä turnauksessa maalivahtipulaan kaadu. "Great Save" lukee tuolla suurella taululla."
"Taisto (Jukka Tammi) oli maalissa ensimmäisessä ottelussa Sveitsiä vastaan, jonka katastrofaalisesti hävisimme 1--2. Sitten parrasvaloihin nousi Jamo (Jarmo Myllys), joka oli aivan loistava seuraavissa otteluissa, mutta ei ehkä enää Tshekkiä vastaan, jonka hävisimme 5--2. Kun pronssi varmistui, Jamo sai täyttymyksen ja myös varman NHL-sopimuksen, olikin Taiston vuoro palata maaliin: hän oli nälkäinen ja levännyt", Matikainen kertoo.
Avaustappio Sveitsille oli Matikaiselle täydellinen katastrofi.
"Ajattelin, että tässäkö se minun kansainvälinen urani sitten oli. Koko joukkue oli niin syvällä -- siis hei niin syvällä, että tuska oli hirveä. Itse yritin pitää itsehillinnän koossa, koska eihän tunteita voinut julkisuuteen päästää. Viestitin joukkueelle, että pahin oli tapahtunut, ei tarvitse enää jännittää, vaikka telexit suolsivat Suomesta tekstiä, että tulkaa pois. Kaikki ns. kiekkogurut lyttäsivät meidät."
"Laine sahaa, Susi ampuu, Mylnikov torjuu, kerrassaan erinomainen tilanne, ja vielä jatkuu. Suomella mahdollisuus mennä 1--0-johtoon ja menee! 11.53 toista erää pelattu, maalintekijä Janne Ojanen."
"Tapparasta haimme selvää kiekollista osaamista ketjulla Reijo Mikkolainen -- Erkki Lehtonen -- Timo Susi, mutta tämähän mitali tuli kuitenkin puolustustaistelun kautta. Prahassa 1992, kun otimme ensimmäisen MM-mitalin, joukkueen hyvyys tuli esiin kiekollisessa osaamisessa", Matikainen tarkentaa.
Calgaryssa Suomi palasi elävien kirjoihin voittamalla Kanadan 3--1 ja venymällä 1--3-tappioasemasta 3--3-tasapeliin Ruotsia vastaan.
"Ne osoittivat todellista venymistä, mikä oli siihen aikaan epäsuomalaista toimintaa."
"Niin siinä sitten käy. Aivan nollakulmasta onnistuu Aleksandr Mogilny ja numerot ovat 1--1. 6.40 tätä ottelun kolmatta erää pelattu."
Ennen viimeistä ottelua Neuvostoliitto oli jo varmistanut jo kultamitalinsa. Suomi hyppäsi kaukaloon varmana pronssimitalistina. Tasapelikin olisi riittänyt hopeaan, mutta...
"...siitä emme olleet ottelun aikana varmoja, kun niitä desimaaleja laskettiin", Matikainen hoksauttaa.
"Susi kääntää, maali on tyhjä, Lehtonen ohjaa, Suomi johtaa 2--1. Kultamitalijoukkue on tappiolla ja Suomen ote hopeamitaleista alkaa varmistua. Tunnelma on mahtava. 18.30 on pelattu. Erkki Lehtonen, 30-vuotias ekonomi Tampereelta taitaa jäädä suomalaiseen jääkiekkohistoriaan."
Nyt Matikainen on täysin fokusoitunut historialliseen takaumaan. Hän ei kuule mitään, tai jos kuulee, ei pysty puhumaan, koska pala jää kurkkuun.
"Tämä on täyttymyksen päivä suomalaiselle jääkiekkoilulle. Suuri hetki. On aivan selvää, että Pentti Matikaisella kimmeltää kyynel silmissä. Ei siinä ole mitään häpeämistä. Niin tapahtuu myös täällä katsomon puolella."
Calgaryssa hetki on herkkä, mutta niin se on Matikaisten kotonakin. Kovimmissa kiekkokeitoksissa koulittu ammattivalmentaja pyyhkii kyyneltä silmäkulmastaan.
Kuvaruutu kertoo, kuinka pelaajat kantavat Matikaisen kultatuolissa jäälle ja pyörittävät kukin vuorollaan hanskojaan huolitellusti föönattujen hiusten päällä.
"Tuosta en muista yhtään mitään" Matikainen avaa suunsa.
"Palkintoseremoniat valmiina alkamaan ja sieltä tulee ratsupoliisi King. Suomalaisittain historiallinen turnaus on päättynyt. Pentti Matikainen ja Hannu Jortikka jäävät historiaan. Ja sitten on Timo Blomqvistin vuoro ja hänen suurin hetkensä urheilijana. Ja sitten siinä hymyilee tumma viiksekäs mies, Oulun Kärpistä lähtöisin oleva Arto Ruotanen."
Pian kuohujuomat poksahtelevat auki Suomen kopissa.
"Tuotakaan en muista, mutta hei olinko minä kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa."
"Muutenkin tämä tapahtuman historiallisuus todentui vasta lentomatkalla kotimaahan. Se iltapäivä siellä oli aika sekava, mutta suurissa linjoissa saimme siellä enemmän julkisuutta kuin kolmen kultamitalin Matti Nykänen, jolle kaikki kunnia menestyksestä. Olimme kuitenkin jääkiekon kotimaassa."
"Kesken juhlahumun Suomen koppiin saapuu yllättävä, mutta sitäkin mieluisampi vieras Viktor Tihonov."
"Onnittelen Suomen joukkuetta hienosta voitosta. Joukkueenne oli erittäin voimakas ja päättäväinen. Pojat pelasivat hienosti", Tihonov julistaa Juha Jokisen haastattelussa.
"Tuokaan mies se ei ole 21 vuodessa muuttunut yhtään. Tapasimme hän hiljattain Prahassa ja Moskovassa", Ritva Matikainen puuttuu hetkeen.
Jos Suomi olisi voittanut yksinkertaisessa sarjassa myös Tshekkoslovakian, Suomi olisi olympiavoittaja, eikä Tihonov varmasti olisi näin hyväntuulinen.
"Hän osoitti Calgaryssa inhimillisiä piirteitä antamalla pelaajille jopa vapaapäivän, mutta puheet siitä, että Neuvostoliitto olisi tahallaan hävinnyt, voidaan unohtaa. Ottelun loppuhetket osoittivat, että vastustaja yritti tosissaan voittaa tai tasoittaa."
Nauha suljetaan ja vedetään ulos masiinasta.
"Voin poltattaa tämän kasetin Ollille DVD:lle", Matikainen ehdottaa.
Käyhän se.
Sic transit gloria mundi -- katoavaista on mainen kunnia.
Nyt 21 vuotta kiekkohistorian kirkkaimman hopeamitalin jälkeen Matikainen on ammattivalmentajana ja seurajohtajana sivuraiteilla. Työtön sellainen.
"Täytän ensi vuonna 60, mutta eiköhän jääkiekosta joku elanto vielä tule", hän hahmottelee.
Pussit silmien alla kertovat, että työtahti on ollut paitsi hurja, myös kuluttava. Takavuosina hän kuumeni nopeammin kuin höyrykiharrin, ja pulssi hyppi huippulukemiin.
Stressi laukaisi vuosituhannen alussa sepelvaltimotaudin, joka johti sydämen toimintaa parantavaan verisuonen pallolaajennusleikkaukseen.
Nyt mies pitää itsestään parempaa huolta. Syö kevyemmin, liikkuu säännöllisesti ja polttaa vain satunnaisesti. Silti menneisyys pysyy läsnä koko loppuelämän.
"Nitrot, avaimet ja puhelin. Ne pitää aina olla mukana."
Kursiivilla olevat tekstit on poimittu Antero Karapalon selostuksesta Yle:n tv-lähetyksestä.
