Tuskin olisi arvannut Kiantajärven kylmissä vesissä kevättalveen saakka piileskellyt jättihauki päätyvänsä tienviitaksi Suomussalmelle.
Nyt sellainen ihme on tapahtunut.
Jättimäisen, yli 13-kiloisen petokalan järvestä huhtikuun lopulla verkolla kiskaissutEero Seppänen on nimittäin täytättynyt saaliinsa, ja sijoittanut sen kotitiensä varteen.
– Se on tienviitta, joka osoittaa, että siellä se kalamies asuu, kertoo koko ikänsä kesät talvet kalastanut 68-vuotias Seppänen. Hän vastaa puhelimeen Kiantajärven kevätjäiltä, kuinkas muutenkaan.
Seppänen pohti erilaisia käytännön seikkoja kalaviitan asentamisessa.
– Vitriiniä sille ensin ajattelin, mutta olisi voinut olla vähän hankala. Narukiinnitys puiden välissä se tietysti olisi ollut halvin ratkaisu.
Seppänen päätyi puukepiin ja metallipantaan. Kiannanniemeen asennettiin torstaina sellainen opaste, että heikompaa hirvittää.
Mittauksissa hauen painoksi paljastui 13,1 kilogrammaa, pituudeksi tasan 130 senttiä ja ympärysmitaksi muhkeat 55 senttimetriä.
– Se on tämän seutukunnan suurin hauki kautta aikojen, Seppänen sanoo.
Kalamies veti omien sanojensa mukaan hauen verkosta paljain käsin ilman apuvälineitä ja repäisi tuoksinassa toisen kätensä kiduksiin niin, että veri roiskahti.
– Pasimysiiniä piti käteen hakea varmuuden vuoksi apteekista. Täytyy vaan sanoa, että eläissään en olisi uskonut että tulee noin isoa vonkaletta, Seppänen kertaa.
Seppäsellä on huolehdittavana vielä sekin, miten petokalaopaste kestää kesähelteet ja sateet.
– Silloin se pitää saada tietysti suojaan.
Kala on ollut Reijo Tynin täytettävänä Kuusamossa.
– Hän se liimasi päänkin takaisin kiinni nahkoihin. Hauen pinta on viimeistelty lakalla.
Seppänen kertoo, että on halunnut täyttämällä ikuistaa elämänsä kalansaaliin.
– Saapi kala uuden elämän seuraavillekin sukupolville, kertoo Kiantajärven rannan rauhassa, 50 kilometrin päässä kuntakeskuksesta itsekseen asuva kalamies.