Kotimaa

Mainos

Jättihauki tarttui verkkoon Suo­mus­sal­mel­la – "Veri roiski pitkin Kiantajärven valkoista lunta"

Suomussalmen Kiannanniemen kylällä asuvan Eero Seppäsen (vas.) verkoista löytyi 13,1 kiloa painava hauki. KUVA: Lukijankuva / Lukijan kuva
Kotimaa 20.4.2017 21:44 | Päivitetty 24.4.2017 11:15
Taneli Kärki

Kalastajan elämässä on päiviä, joita ei unohda koskaan. Suomussalmen Kiannanniemen kylällä asuvan Eero Seppäsen kohdalle tällainen päivä sattui tänään.

Helmikuussa talvikalastuskauden aloittanut Seppänen lähti kokemaan verkkojaan Kiantajärvelle puolenpäivän jälkeen torstaina. Yksi verkoista kantoi mukanaan poikkeuksellisen suurta vötkälettä.

Hauki ei noussut vedestä helpoimman kautta. Seppäsen oli pakko kammeta verkkoon tarttunut jättiläinen jäälle käsipelillä.

– Olihan siinä kolme sormea mennä. Veri roiski pitkin Kiantajärven valkoista lunta, kun minulla ei ollut mukana kalakoukkua tai -haavia, Seppänen sanoo.

Jäälle nostettuna hauki näkyi koko komeudessaan. Myöhemmin kalan painoksi paljastui 13,1 kilogrammaa, pituudeksi 130 senttimetriä ja ympärysmitaksi muhkeat 55 senttimetriä.

– Ei se olllut kala enää, se oli suorastaan peto! Pääkin niin kauhean iso, että oikein hirvitti katsella. Suuhunkin olisi mahtunut vaikka minkälainen metso sisälle, Seppänen kuvailee.

Jo 60 vuotta kalastanut Seppänen sai edellisen jättihaukensa, kymmenenkiloisen, 1980-luvulla. Tänään syntyi uusi ennätys.

– Tämä on elämäni kalasaalis, Seppänen toteaa.

Hyväntekeväisyyskalastaja pysyy terveenä

Seppänen kertoo luovuttaneensa ennätyssaaliin "yhteistyökumppanilleen".

– Minä kalastan ja naapuri syö. Meillä on sopimus, että jos tulee sellainen kala, jonka hakemiseen tarvitaan moottorikelkan apua, niin hän tulee hakemaan.

Kuntakeskuksessa asioimassa ollut naapuri haki kalan lopulta pakettiautolla. Silloin tällöin itse kalaa syövä Seppänen kertoo lahjoittavansa kaikki saaliinsa kyläläisille.

– On sitä järvessä kalaa, kun ei ryhdy sohvaperunaksi. Minäkin pysyn melkein 70-vuotiaana luonnonhelmassa paljon terveempänä, kun olen siirtynyt hyväntekeväisyyskalastajaksi.

Juttua päivitetty 24.4.2017 11:15: Seppäsen naapuri ei toimittanut jättiläishaukea täytettynä, kuten jutussa aiemmin kerrottiin, vaan palautti Seppäselle nyljetyn kalan nahan sekä pään. Hauen pää täytetään mahdollisesti myöhemmin. Kalamies sai myös itsekin kimpaleen haukea maistiaisiksi.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (41)

Olet vissiin Oulunjärveltä sannu sen . Paltamon Pehkolanlahdessa on sellainen paikka kuin kuuskanlahti ja kuuskanranta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kalatus sisä vesissä vähentynyt tosi paljon hauetkin saavat rauhassa kasvaa.Komea on kala syötäväksi vai liian iso

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen pyydettiin hauet pois kuleksimasta, nykypäivänä ei ole innokkaita kalamiehiä tarpeeksi pyytämässä. Meidänkin järvestä nuita saa vettää solokenaan tänäpäivänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnittelelut kalasaaliista!
on hyvä teko, kun autat naapureita.
kaikille eivät pysty Kalastajan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä hauenrotjakkeet joutaa pyytä,syövät kaikki arvokalat. Syö omati lajitoverinsakin.😎

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo edesmennyt isäntä kertoi että ennen oli kaikki paremmin ja suurempaa. Hän kertoi että ennevanhaan tuolta joki suvannosta pyyvettiin kaloja ja kerran tuli niin iso hauki että puoli tuntia vejettiin miehissä rantaan nii vasta alako silmät näkymään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse olisin kerran saanut yli 20 kilosen, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut lähteä kalaan... Ja oli virveli hukassa.. ja kumpparit...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pentuna näin kerran yheltä sillalta aamuyöllä hauen , jollaisia en uskonut olevan ! Aurinko paistoi ja luulin sen olevan uppotukki .Vaan se lähti hitaasti uimaan ja katosi syvempiin vesiin . Pituutta sillä oli yli puolitoista metriä ! Vei yhen saksanpaimenkoiran pennun kaislikosta samana kesänä ! En ole niissä vesissä uinu enkä lapsiani sinne päästäny ! Siellä se vaani pimeyksissä !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On mahtava saalis. Tuli itsellekin heti kuvaa katsoessa mieleen, että tuohan kannattaa jo täyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pudasjärvellä eri järvistä on vuosikymmenten mittaan saatu useitakin 10-15 kg haukia. Onhan ne komeita kaloja. Aina joku saa näitä isojakin kaloja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä sain kerran hauen että valokuvakin paino 5kg ja viikko sitä syötiin ja vielä karkas;-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistakaa, että myös hauki tuntee kipua. Kala pitää tappaa mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Mutta onnea saaliista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistanpa kun meillä kotona joskus, olisiko ollut 60-70 -lukua, saatiin kymmenen millin silmällä olevasta muikkuverkosta melko tarkalleen 10 kg painava hauki. Myöhemminkin on tullut isoja haukia muikkuverkolla joskus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (41)
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjä vain uhkailee?

154 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Te-toimiston toiminta

Omien kokemusteni mukaan 90- luvun laman jälkikurimuksessa työkkärin tehtävänä tuntui olevan työllistymisen mahdollisimm... Lue lisää...
Turhia laitoksia

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

26.7.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image