Iholta löytyvät punaiset, sääskenpiston näköiset ja lähekkäin toisiaan sijaitsevat paukamat ovat merkki siitä, että lähistöllä on ollut lintukirppu. Keväinen vaiva on kovasti kutiseva mutta vaaraton, sillä lintukirput eivät tartu ihmiseen.
-- Kirput aktivoituvat keväällä odottamaan muuttolintuja saapuviksi. Niitä on erityisesti linnunpesien lähellä, ja usein puremia saadaankin kevään pihatöissä, Luonnontieteellisen keskusmuseon hyönteistutkija Jaakko Kullberg kertoo.
Eivät tartu ihmiseen
Lintukirppu on silmällä nähtävä, noin 2--3 millimetrin pituinen hyppivä hyönteinen. Sänkyyn eksyneet yksilöt erottaa helposti valkoisista lakanoista, mutta vaatteista tai eläimen turkista kirppuja on hankala havaita. Kirpun purema nostattaa yleensä punaisia ja kutisevia paukamia, tosin kaikki ihmiset eivät reagoi puremiin.
Lintukirpun elämä jää muutaman päivän pituiseksi, jos se ei löydä lintua isännäkseen. Ihmisiin tai kotieläimiin kirput eivät tartu, käyvätpähän vain maistamassa verta ja toteamassa lajin vääräksi. Kirpun puremia voi saada, vaikkei pihalla kävisikään, sillä kirput kulkeutuvat sisälle taloon ja jopa sänkyyn asti kotieläinten turkissa.
-- Kirppuja voi tulla taloon myös ilmanvaihtohornissa tai räystäillä sijaitsevista linnunpesistä, Kullberg kertoo.
Vaatetus paras suoja
Kirpun puremilta välttyy parhaiten pukeutumalla pitkiin vaatteisiin pihalla möyriessä. -- Kirput ja punkit pysyvät loitolla pukeutumisella. Erityisesti nilkat kannattaa suojata hyvin ja laittaa sukat housunlahkeiden päälle. Näin maasta ylöspäin pyrkivät kirput eivät pääse iholle, Kullberg neuvoo.
Kotieläimille on myytävänä kirpuilta suojaavia sumutteita, ja sisältä talosta kirput kuolevat myrkyttämällä ja pesemällä.
-- Kirput eivät selviä pesukoneesta, eli petivaatteiden pesu auttaa. Kannattaa myös miettiä päästääkö eläimiä sänkyyn pahimpaan kirppusesonkiin, Kullberg sanoo.
Kirpunpuremien kutinaa voi lievittää iholle levitettävillä kortisonivalmisteillä ja suun kautta otettavilla antihistamiineilla.