Kevan toi­mi­tus­joh­ta­ja Ailus luopuu asun­to­edus­taan

Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus luopuu hänelle kuuluvasta asuntoedusta. Hän teki päätöksen viikonloppuna ja ilmoitti asiasta Kevan johdolle eilen.

Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus luopuu hänelle kuuluvasta asuntoedusta. Hän teki päätöksen viikonloppuna ja ilmoitti asiasta Kevan johdolle eilen.

Ailus kertoo STT:lle, että hän luopuu luultavasti myös autoedustaan.

- Päätökseen johti keskustelu tilanteesta perheen kanssa. Käyty keskustelu kohtuullisuudesta ja perheeni yksityisyys ovat päätöksen takana, Ailus sanoo.

Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén ilmoitti jo aiemmin, että luopuu auto- ja asuntoeduistaan.

Kevan johtajien edut nousivat esille, kun Helsingin Sanomat uutisoi Ailuksen työsuhdeasunnon kalliista remontista sekä siitä, että autoedun käytössä oli mahdollisesti kierretty hankintalakia.

Asiaa käsitteli perjantaina myös Kevan hallitus, joka päätti teettää sisäisen selvityksen yhtiön työsuhde-eduista ja johtamisesta. Hallitus teettää tilintarkastuksen, jonka kohteena ovat autohankinnat ja johtoryhmän jäsenten luontaisedut.

Keskustan kansanedustaja Juha Rehula kiistää olevansa kiinnostunut Kevan toimitusjohtajan paikasta. Hämeen kaiku -lehden mukaan Rehula olisi nousemassa Ailuksen seuraajaksi.

- En tasan ole, vastaa Rehula puhelimitse STT:lle.

Hämeen kaiku -lehden mukaan keskusta on alkanut pohtia, kenestä tulee keskustataustaisen Ailuksen seuraaja. Lehden saamien tietojen mukaan Rehula olisi vahva ehdokas. Hän on Kevan hallituksen jäsen.