Oulun Origo sijaitsee keskeisellä paikalla rautatieaseman ja linja-autoaseman vieressä. Origon kodit ovat kaupungin ydinkeskustan ja Raksilan palvelujen äärellä, hyvien liikenneyhteyksien ja kevyenliikenteen väylien varrella.
Oulun Origosta on vaivattoman lyhyt matka polkaista pyörällä vaikka Ainolan puiston ruusuloistoon tai uimaan Oulujoelle. Origo onkin pyöräilijän unelmakoti. Rautatienkadulta on Kivikukon kautta kulku talon kaksitasoiseen parkkihalliin, jossa on pyörien tilavat säilytystilat.
”Asukkaiden yhteisessä pyöränhuoltotilassa on monipuolisilla työkaluilla varustettu huoltopiste. Siellä voi pestä ja huoltaa oman polkupyöränsä tai vaikka lisätä ilmat renkaisiin talon omalla pumpulla”, myyntipäällikkö Minna Kukonlehto kertoo.
Pyöränhuoltotilassa on myös sähköpyörien latauskaappi, jossa voi ladata oman sähköpyörän akun lukitussa lataustilassa.
Omaa polkupyörää voi pyöräparkin lisäksi säilyttää myös ulkona Origon toisen kerroksen kansipihan katoksessa, jonne on kulku hissillä.
Hieno kansipiha monenlaiseen viihtymiseen
Kolmen taloyhtiön yhteinen iso, kolmen talonmitan pituinen kansipiha Origon toisessa kerroksessa on ylellinen lisä kaupunkiasumiseen.
”Kivetyksellä ja tekonurmella päällystetyllä pihalla on istutuksia ja villiviinitarhoja. Kansipihan kaunis värimaailma houkuttelee viettämään kiireettömiä hetkiä penkeillä ja pöytien ääressä”, myyntipäällikkö Jukka Poukkula kuvailee.
Hyvin varustellulla kansipihalla asukkaiden käytössä on nuotio- ja grillauspaikka. Lapsia varten pihalla on keinuja ja leikkipaikka.
Oulun Origon älypuhelinsovellus avaa ovet ja tilaa hissin
Oulun Origon asukkaiden älypuhelinsovellus nostaa asumismukavuuden uudelle tasolle.
”Asukas pääsee taloon sisälle heilauttamalla kättä ovenpielen lukijassa. Sovellus tilaa välittömästi hänelle alakertaan hissin, joka automaattisesti kuljettaa asukkaan kotikerrokseen”, Kukonlehto sanoo.
Myös huoneiston ovipuhelin toimii kätevästi asukkaan älykännykässä. Kun ovipuhelin soi, siihen ei tarvitse sännätä vastaamaan eteiseen, vaan vastata voi mukavasti vaikka omalta sohvalta.
”Ovipuhelin toimii myös talon ulkopuolelta niin, että asukas voi halutessaan päästää vieraan sisälle odottamaan paluutaan”, Poukkula lisää.
Origon käytävä- ja aulatilojen viihtyisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Ala-aulan seiniä koristaa historiallinen valokuvasuurennos Oulun rautatieasemalta. Asuinkerrosten käytävät on päällystetty kokolattiamatoilla, jotka vaimentavat askelten kopinan.
Laadukkaat puitteet leppoisalle elämälle
Oulun Origossa on vapaana vielä muutama leppoisaan ja huolettomaan elämään suunniteltuja valoisia kaupunkikolmioita.
Asunnoissa on käytetty kestävimpiä ja laadukkaimpia materiaaleja. Huoneistojen lattiat ovat saarniparkettia ja kalusteiden tasot ovat kauniita kvartsitasoja.
”Keittiön kodinkoneet on integroitu kalusteisiin. Huoneistoissa on induktioliedet ja kätevästi itsensä puhdistavat pyrolyysiuunit. Huoneistojen parvekkeilla on jalan alla lämpimältä ja pehmeältä tuntuvat termomatot”, Kukonlehto selvittää.
Asumismukavuutta lisää se, että jokaisessa kolmiossa on kaksi erillistä wc-tilaa ja ikkunalliset saunat. Huoneistoihin on suunniteltu myös erinomaiset säilytystilat.
Viimeisiä uustuotannon asuntoja alehintaan
Oulun Origossa myydään kaupungin viimeisiä, jo valmiita uustuotannon asuntoja. Seuraavia valmistuvia koteja tulee tarjolle vasta parin vuoden päästä.
Rakennusteho on alentanut viimeisten Oulun Origossa myymättä olevien asuntojen hintoja. Nopea ostaja saa muhkean rahallisen hyödyn alennuksesta, joka on voimassa 15.8. asti.
Tutustu kohteeseen: rakennusteho.fi/kohde/oulun-origo/.
Kysy lisätietoja:
Minna Kukonlehto
Myyntipäällikkö, LKV
Puhelin: 040 507 2309
minna.kukonlehto@rakennusteho.fi
Jukka Poukkula
Myyntipäällikkö, LKV
Puhelin: 040 764 9085
jukka.poukkula@rakennusteho.fi