Oli alkutalven sunnuntai-iltapäivä aikana ennen koronaa. Isoon maalaispirttiin oli kokoontunut kymmenmitalla sukukuntaa, ja kun kuulumiset oli vaihdettu kahvittelun lomassa, joku avasi nurkkahyllyyn sijoitetun television.
Yleisradio lähetti ohjelmaa asevelvollisten valajuhlasta. Paikalla oli sotavuodet kokeneita sukupolvia, ja väki seurasi tapahtumia hiljaa, vaatimattomalla tavalla isänmaallisen tunnelman vallitessa. Kamera näytti komeasti suoriin riveihin järjestäytyneitä asevelvollisia, joiden hengitys höyrysi pakkaspäivän auringossa.
Kuva siirtyi lähemmäs sotilaita ja vakavailmeisiä kasvorivejä. Silloin nuori nainen pirtissä ilahtui. Hänen katseensa oli poiminut joukosta asevelvollisuuttaan suorittamaan tulleen tummaihoisen sotilaan.
Mustikki! Katsokaa, siellä on mustikki!
Perhejuhlaan oli kokoontunut vieraita läheltä ja kaukaa, armeijan käyneitä ja käymättömiä, nuoria ja vanhoja.