Kukapa ei muistaisi, kuinka kiekkoleijonien ketju Ville Peltonen -- Saku Koivu -- Jere Lehtinen nousi kulttiasemaan ikimuistoisen maailmanmestaruuden myötä Tukholman kultaisena keväänä 1995.
Peltonen täräytti MM-finaalissa Ruotsin verkkoon kolme maalia ja nöyryytti sinikeltaisia sen omalla päänäyttämöllä Globenissa. Mutta kuka muistaa, että samainen kolmikko kasattiin yhteen jo Lillehammerin olympialaisiin helmikuussa 1994.
"Curre sen kokosi, koska pojilla oli kokemusta jo juniorimaajoukkueiden ajoilta", muistaa Hannu Aravirta, joka toimi tuohon aikaan leijonien toisena valmentajana. Currella hän tarkoittaa Curt Lindströmiä -- ruotsalaista poppaukkoa, joka toi raikkaita tuulahduksia suomalaiseen huippukiekkoiluun.
Peltonen, 20, Koivu, 19, ja Lehtinen, 20, olivat pehmeistä poskistaan huolimatta jo Lillehammerissa suuria suunnannäyttäjiä suomalaisessa jääkiekossa. Aravirta näki kahden vuoden aikana aitiopaikalta, minkä tason pelaajista oli kysymys. "Heistä puhuttaessa liikutaan ääriarvoissa. He ovat kaikki poikkeuksellisia lahjakkuuksia, ja ponnahtivat huipulle aivan luontevaan aikaan. Jos et ole huippupelaaja parikymppisenä, et ole sitä myöskään kolmekymppisenä", Aravirta alleviivaa.
Kolmikkoa yhdistää myös henkinen sinnikkyys ja tietty päättäväisyys. Itse pelaamisessa he olivat aikaansa edellä. "He eivät vain heittäneet kiekkoa päätyyn, vaan loivat tilanteet syöttelemällä myös viidellä viittä vastaan. Heillä oli kykyä antautua peliin ja tehdä kaikki pienetkin yksityiskohdat paremmin kuin toiset", Aravirta ihastelee.
Kova työnteko kaukalossa näkyi myös ottelun jälkeen pukukopissa, kun hiki valui virtanaan. "Jeren alusasu painoi varmaan viisi kiloa." Aravirta kehuu estoitta myös kolmikon keskinäistä kemiaa. "Kun he istuivat pöydän ääreen miettimään, keskustelu oli vuolasta, ja ajatukset natsasivat heti. Saku oli joukon liideri, Ville komppasi, ja Jere myhäili mukana, mutta kyllä kaikki olivat vuorollaan äänessä", Aravirta muistaa.
Täydellinen ketju
Troikka pelasi aikaansa nähden äärimmäisen modernia jääkiekkoa, jossa jokainen tiesi tarkalleen oman roolinsa. "Kulmapelissä hyödynnettiin screenejä, oli takakiertoja, kiekkokontrolli oli aivan huikea, ja kätisyydet täydensivät toisiaan."
Niin Koivu kuin Lehtinen ovat luoneet NHL:ssä pitkän ja komean ura, mutta Peltosen valloitusretki suuren veden takana jäi hataraksi. "Sakulla ja Jerellä on erikoisosaamista, kun taas Ville on pelaajatyyppinä liian tasainen", Aravirta aprikoi.
Vaikka Koivu ja Peltonen ovat patsastelleet parrasvaloissa useammin kuin Lehtinen, tämä monipuolisuusihme on yhdellä mittarilla kolmikosta menestynein. Hän on voittanut maailmanmestaruuden lisäksi NHL:n Stanley cupin ja voi ainoana suomalaispelaajana tavoitella Vancouverissa ns. kultaista triplaa, jonka on tähän mennessä saavuttanut maailmassa vain 22 jääkiekkoilijaa; kahdeksan ruotsalaista, kuusi venäläistä, viisi kanadalaista ja kolme tshekkiä.
Kultaisen kerhon kolme ensimmäistä jäsentä ovat Tomas Jonsson, Håkan Loob ja Mats Näslund, jotka kokivat lopullisen täyttymyksen Lillehammerissa 1994.
Ikämiehiä kaikki
Peltosella ikää on 36, Koivulla 35 ja Lehtisellä 36. Nyt 16 vuotta myöhemmin kolmikko on jälleen yhdessä. Ehkä viimeistä kertaa.
Uskotko, että päävalmentaja Jukka Jalonen sijoittaa vanhat herrat vielä samaan ketjuun, kuten Curt Lindström teki Lillehammerissa 16 vuotta sitten? "En usko, sillä hän kasaa varmasti Naganossa 1998 loistaneen ketjun Lehtinen -- Koivu -- Teemu Selänne", Aravirta painottaa.
Naganossa 12 vuotta sitten Aravirta oli päävalmentajana ja kasasi avausotteluun Tshekkiä vatsaan tutun tehokolmikon. "Homma ei siellä toiminut, koska Ville ei ole snaipperi (luontainen maalintekijä), jollaisen Koivu tarvitsee rinnalleen", Aravirta paaluttaa.
Niinpä Peltonen sai antaa tilaa Selänteelle heti seuraavassa ottelussa Venäjää vastaan. "Se ketju löysi harmonian heti ja pelasikin yhdessä loppuun saakka. Siksi on luontevaa, että pojat pelaavat myös Vancouverissa yhdessä."
Joidenkin mielestä Lehtinen -- Koivu -- Selänne on kaikkien aikojen paras suomalainen leijonaketju.
Viimeinen kerta Lehtinen, Koivu ja Peltonen ovat kolmikkona jättäneet lähtemättömän puumerkkinsä Suomi-kiekon legendoina, jotka hyvinkin kirjoittavat Vancouverissa yhteisen viimeisen luvun.
Kun olympiakiekko 2010 päättyy helmikuun viimeisenä päivänä, yksi merkittävä luku suomalaista jääkiekkohistoriaa kohtaa päätepisteensä. "Pojat ovat nyt viimeistä kertaa yhdessä leijonapaidassa. Jossain yksittäisessä arvoturnauksessa joku heistä saattaa olla mukana, mutta ei koko kolmikko. Esimerkiksi
Sotshin olympialaiset 2014 ovat jo auttamatta liian kaukana", Aravirta hahmottelee.