Kerjäläismunkki on rauhoittava, melkein juhlava näky pääkaupungin vilinässä. Siinä hän seisoo Sheraton-hotellin edessä, pitkä hoikka täyspartainen nuori mies mustassa kaavussa ja päähineessä, käsi ojennettuna mutta yrittämättäkään mielistellä tai houkutella ohikulkijoita.
Riittää että hän on siinä. Almun antaja saa palkkiokseen pienen rukouksen ja tunteen siitä, että on tehnyt jotain hyvää.
Aivan toista on sanottava kerjäläislapsista. Munkki saisi rahaa enemmänkin, mutta moni kävelee tässä nopeasti ohi haluamatta pysähtyä hetkeksikään. Sillä Sofian keskustassa, kirkkojen ja aukioiden kupeessa on usein kilpailijoita kerjäyksen taitoa vaativalla alalla, eivätkä he jätä kenellekään hyvää mieltä.
Siellä on äitejä ja pieniä lapsia, moni heistä tyttöjä. Kun turisti kulkee ohi, he tulevat vierelle, nykivät housunlahkeesta, katsovat silmiin ja puhuvat vetoavasti käsi ojossa. He seuraavat pitkän matkan mukana, eivät usko mitään kieltoja, kunnes lopulta palaavat äidin luo - joka on vihainen, koska tehtävä epäonnistui. Jos seurueessa on sekä miehiä että naisia, lapset keskittyvät nimenomaan naisiin.
Elleivät lapset pysty vielä kävelemään, äidit kantavat heitä ja tulevat luo käsi ojossa. Melkein pelottaa, että vauva tyrkätään kokonaan syliin ja äiti juoksee pois. Perheen isää ei näy missään, työnjakoa noudatetaan. Mutta jos kyseessä on vanhus tai rampa, miehetkin kelpaavat.
Bulgariassa köyhiä on paljon ja sosiaaliturva kehnoa. Se ei silti vielä selitä, miksi kerjäläiset täällä ja muuallakin itäisessä Euroopassa näyttävät usein niin samanoloisilta. Jos näissä maissa syntyy romaniksi, syntyy samalla yhteiskunnan pohjalle. Bulgariassa heitä on kolmisen prosenttia koko väestöstä, ja se mitä kävijä näkee kaduilla, on vain jäävuoren huippu. Romanien syrjintä on yksi este Bulgarian EU-tiellä, eikä aivan pienimmästä päästä.
Joskus he saattavat olla pois silmistä, kuten nyt, kun Sheratonin edusta on Amerikan lähetystön autoja ja turvamiehiä täynnä. Mutta ei tarvitse mennä kuin vähän syrjemmälle ja pitää silmänsä auki: katso tuota muita likaisempaa lasta ja vanhaa kumaraa naista, joka raahaa kauppakasseja - sukkasillaan kadulla kävellen, kun kenkiäkään ei kai ole. Katso noita hahmoja, jotka sivummalla mutustavat halpaa ruokaa käärepapereista ja katso, kuinka heitä kaikkia katsotaan halveksien.
Siinä on yksi itäisen Euroopan aikapommeista: täysin hyljeksitty vähemmistö.
Mutta muuten Sofian keskustassa tapahtuu ihmeitä. On kuin joku olisi heilauttanut taikasauvaa kaupungin yllä ja sanonut: rentoutukaa! Kadut saattavat olla kuopilla, talot joko hyviä, surkeita tai siltä väliltä kuten autotkin Trabanteista Mersuihin, mutta ihmisten ilmeistä voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: tänään menee oikeastaan jo aika hyvin ja huomenna varmaan vielä paremmin.
Etenkin Sofian city-nuoriso on hypännyt tähän menoon täysillä mukaan. Tytöt ovat tyrmäävän kauniita ja pukeutuvat sen tietäen, pojat komeita, molemmat hyvällä päällä ja vähän nuoremmat skeittaavat kaikkialla. Etenkin siellä, missä ennen oli kommunismiajan pompöösejä monumentteja ja on vieläkin, mutta elämänjanoa tihkuva nuoriso on ottanut ne tilat omaan käyttöönsä. Musiikki raikaa, kahviloissa nauretaan.
Neuvostoarmeijan valtavan kunniapatsaan eteen on pystytetty skeittiramppi, jättimäinen sellainen ja kovassa käytössä oleva, ja parempaa vertauskuvaa aikojen muuttumisesta tuskin hevin saa.
Bulgaria on kokenut kovia, sillä on ollut ilmiselvästi tylsää, mutta nyt alkaa jo näyttää paremmalta.
Samaan aikaan kun katukuva ihmisten ja mainosten kautta on muuttunut yhä aistikkaammaksi, kaikkialla aistii myös uskonnon renessanssin. Bulgaria on tunnettu kroonisen huonosta itsetunnosta, mutta tässä on yksi poikkeus. Uskonto on antanut jotain aitoa ylpeyden aihetta historiassa. Bysantin vaikutteet tulivat ensin Bulgariaan, sitten vasta Venäjälle - ja aakkoset vietiin mukana.
Venäjällä käytetyt kyrilliset kirjaimet kehittivät munkkiveljekset Kyril ja Methodius Bulgariassa vuonna 855. Syystä, jota historia ei kerro, vain toinen veljeksistä sai nimensä säilymään aakkosissaan. Mutta sen myötä kieli sekä kuulostaa venäjältä että etenkin näyttää siltä - EU:n tunnuksiin tulee uusimisen paikka, kunhan täältäkin ehditään mukaan.
Munkkiveljesten puuhat ovatkin maan historian tähtihetkiä, ja niistä on jo aikaa. Seuraavia suursankareita odotettiin 1800-luvun lopulle, kun alkoi pyristely vapaaksi Turkin vallasta. Täällä suomalaisetkin Balkanin vuorilla taistelivat Venäjän slaaviveljien vapauttamiseksi. "Vapauttajatsaarin" Aleksanteri II:n patsas on kunniapaikalla Sofiassa, ja siinä juurella kuulemma ratsastaa myös Casimir Ehrnroth, Bulgarian sotaministeri mallia 1878.
Osasivat suomalaiset siis ennen EU:takin hakeutua hyville virkapaikoille. Sitäpaitsi osa Sofian keskustasta muistuttaa hätkähdyttävästi tsaarinajan taloja Helsingistä.
Näillä kulmilla politiikka voi yhä olla koukeroista. Bulgarian viimeinen kuningas Simeon II pötki vuonna 1944 kahdeksanvuotiaana alkavaa kommunistivaltaa pakoon. Kommunistivallan päättymisen jälkeinen 1990-luku oli maassa sekava ja kohtuullisen epäonnistunut. Niinpä kuningas ilmestyi takaisin, perusti tyhjästä puolueen nimeltä "Kansallinen liike Simeon II", otti komean vaalivoiton ja päätyi pääministeriksi.
Nyt Bulgaria on menossa Natoon, sotii amerikkalaisten tukena Irakissa ja yrittää saada EU-neuvottelut valmiiksi 2007. Simeon ei tuonutkaan mitään väärän kuninkaan päivää: asiat ovat vakiintumaan päin, vaikka liuta vaalilupauksia jäikin vain lupauksiksi ja maan virittämiseksi EU-kuntoon saa tosiaankin tehdä töitä.
Illalla televisio näyttää kuvaa hienosta juhlasalista. Taustalla valtavat Amerikan ja Bulgarian liput, keskellä julistusta kansojen ystävyydestä, ohjelmassa USA:sta tuotuja artisteja, salissa presidentti, pääministeri, ulkoministeri, kaikki - ja Yhdysvaltain lähettiläs. Kukkia, puheita, taputusta.
Ehtikö joku Moskovassa tosiaan myydä kansojen välisten ystävyysohjelmien tuotantoformaatin amerikkalaisille?
Kirjoittaja on EU:n komission apurahan turvin tutustumismatkalla Turkkiin, Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin ja Sloveniaan.