Ken­te­ri­sin ja Thanoun kuu­le­mi­nen siirtyi

Kansainvälisen olympiakomitean kurinpitovaliokunta ei päässyt kuulemaan dopingepäilyjen kohteena olevia kreikkalaisia pikajuoksijoita Kostas Kenterisiä ja Ekaterina Thanouta tänään, kun ainoastaan heidän edustajansa saapuivat sovittuun aikaan paikalle. Kenterisin asianajaja haki kahden päivän lykkäystä dopingasian käsittelyyn tänään sillä perusteella, että Kenteris ja Thanou haluavat olla itse läsnä kurinpitovaliokunnan järjestämässä kuulemisessa.

Kansainvälisen olympiakomitean kurinpitovaliokunta ei päässyt kuulemaan dopingepäilyjen kohteena olevia kreikkalaisia pikajuoksijoita Kostas Kenterisiä ja Ekaterina Thanouta tänään, kun ainoastaan heidän edustajansa saapuivat sovittuun aikaan paikalle.

Kenterisin asianajaja haki kahden päivän lykkäystä dopingasian käsittelyyn tänään sillä perusteella, että Kenteris ja Thanou haluavat olla itse läsnä kurinpitovaliokunnan järjestämässä kuulemisessa. Juoksijat saivat anomuksensa läpi, ja asian käsittely jatkuu asianajajan mukaan keskiviikkona.

Kohu sprinttereiden ympärillä alkoi torstaina, kun heitä ei tavoitettu olympiakylästä testiä varten. Noin kuusi tuntia myöhemmin kaksikko joutui sairaalahoitoon moottoripyöräonnettomuuden takia. Onnettomuudelle ei kuitenkaan ole löydetty todistajia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä