Pohjoisen muuttajan 13. Oulun-vuosi on juuri pyörähtänyt käyntiin.
Kolmessatoista vuodessa on ehtinyt kasvaa melkein kokonaan oululaiseksi, mutta toisinaan, aivan yllättävinä hetkinä, pieni lipsahdus paljastaa alkuperän.
Selvä ulkopaikkakuntalainen, kielivät tahattomat lipsahdukset, jotka syntyperäisten korviin välittömästi tarttuvat.
Kielläpä oululaislapsia tuijaamasta, ja on aivan tuurista kiinni, kuka ymmärtää mitenkin.
Jos ilmoittaa piettävänsä tavaroita tietyllä tapaa, muu tarina unohtuu ja huomio kiinnittyy kummalliseen verbiin.
Kaikkein paljastavinta kuitenkin on, jos taivuttaa Kempeleen väärin.
Maailmanhistoriassa ei koskaan ole tapahtunut niin, että joku olisi taivuttanut Kempeleen väärin, eikä oululainen vieressä olisi asiaan puuttunut.
Että keskustelu olisi vain normaalisti jatkunut, vaikka yksi tohelo kertoi juuri käyneensä Kempeleellä ja haaveilevansa uudesta reissusta Kempeleelle.
Pakkohan sellaiseen on puuttua.
Kun on tarpeeksi monta vuotta taivuttanut Kempeleen miten sattuu ja saanut siitä välitöntä palautetta, alkaa pikku hiljaa oppia. Tämä on Se. Kielikorvan vastainen muoto.
Joskus, vahingossa, tulee taivuttaneeksi nimen oikein. Niinä hetkinä ymmärtää juurtuneensa taas pikkuisen syvemmin Ouluun.
Ajan myötä huomaa, että jopa eriskummallinen tekkiin, lukkiin -imperfekti on satunnaisesti ujuttautunut omaankin kieleen.
Ensin unissa, sitten vahinkolipsahduksina puheessa. Lopulta oman puheen piirteenä, pienenä osana itseä.
PS. Kielestä kiinnostuneen kannattaa kurkata myös viihdejuttu päivän lehdestä (s. 14), joka kertoo takuulla maailman ainoasta meänkielisestä reggae-yhtyeestä!