Räntäsateen kastelema Whistlerin olympiapuiston maisema saa maastohiihdon huoltomiehet aukomaan varastoista niitä suksipusseja, joissa säilytetään hiihtäjien pitopohjasuksia. Siis jos kisataan perinteisellä hiihtotavalla.
Homma olisi helppo, jos yhdellä pitopohjasuksiparilla selvittäisi nollan tuntumassa olevat kelit kuin kelit, mutta ei. Valinnanvaraa löytyy voitelemattomastakin suksikalustosta.
--?Minulle pakkaan on lisätty pitopohjasuksia. Nyt niitä on neljä paria, joissa pohjien materiaalit ovat erilaiset, kuvaa olympiajoukkueen kokeneimpiin kuuluva Sami Jauhojärvi.
Jauhojärvellä on pitopohjasuksista kokemusta ainoastaan kaksista kisoista. Hän on käyttänyt sellaisia vain Liberecin MM-kisoissa ja Otepään maailmancupissa.
Whistler voi pidentää Jauhojärven pitopohjasuksien kokemuslistaa, sillä Kalliovuorten maisemissa kelit vaihtuvat nopeasti. Parin viime päivän auringonpaiste voi kääntyä kuin sormia napsauttamalla loskassa tarpomiseksi. Jos sää muuttuu juuri hiihtokisan edellä, suksien valinnan kanssa tulee kiire.
Vaihtelevat maastokohdat
MM-Liberecissä pitopohjasukset nostivat profiiliaan, kun Matti Heikkinen hiihti sellaisilla pronssia 15 kilometrillä.
Kanadan olot hyvin tunteva maastohiihdon huoltopäällikkö Pekka Kemppi kuvaa pitopohjasuksien keliksi sellaista, jossa hiihtoreitin alimmassa kohdassa on lämpöasteita, mutta ylempänä rinteessä pikkupakkasta. Tällöin voideltavien suksien pohjaan laitettava liisteri on vaarassa jäätyä, jolloin urheilija ei saa suksilleen sen paremmin luistoa kuin pitoa.
--?Jos riittävän hyvin joka kohdassa toimivaa pitovoitelua ei löydy, pitää turvautua pitopohjaratkaisuun. Se pitää joka paikassa, mutta ei välttämättä ole yhtä liukas kuin voideltu suksi, Kemppi kertoo.
Liisteripohjaiset sukset saattavat olla ongelmalliset myös laskujen kurveissa, joissa pitää askeltaa parhaan ajolinjan löytämiseksi ja pystyssä pysymiseksi. Liisteri saattaa ottaa pehmeään lumeen kiinni.