Kielitoimiston sanakirjan mukaan kehtaaminen tarkoittaa yleiskielessä seuraavia asioita: saada tehdyksi kainoudeltaan tai tahdikkuudeltaan, rohjeta, iljetä, tohtia, juljeta, saattaa, voida.
Käytännön elämässä kehtaaminen ilmenee kahdella tapaa: 1. Kun haluaisi jotakin, muttei kehtaa sitä ilmaista ja 2. Kun ei haluaisi jotakin, muttei kehtaa sitä ilmaista.
Joskus saattaa oikein kovasti toivoa jotakin asiaa tapahtuvaksi, muttei ryhmäpaineen alla kainoussyistä julkea tehdä sitä selväksi.
Jos tulee esimerkiksi kutsutuksi tapahtumaan, jonka yhtenä ohjelmanumerona on saunominen, ei rohkene olla ainoa, joka saunan perään hinkuu.
Kun lopulta olisi saunomisen aika, saunaan saatetaan kutsua ylimalkaisella tokaisulla ”Onko joku menossa”. Oletusarvona tietenkin on, ettei kukaan kuitenkaan mene.
Eikä silloin tohdi olla se, joka poikkeaa linjasta ja tekee itsestään numeron.
Repun, jonka sisällä on saunakamppeet, voi potkiskella vähin äänin penkin alle ja teeskennellä, ettei tunnu missään.
Sitten istuu nurkassa ja hiljaa mielessään harmittelee, että olisipa se ollut elämää.
Joskus taas saattaa toivoa, että joku asia ei missään nimessä tapahtuisi, mutta ei kehtaa sitä suoraan sanoa.
Tällä tapaa tulee syöneeksi sukulaistädin tarjoamat ikivanhat suklaat tai pukeneeksi päälleen naapurin tädin lahjoittaman miesvainaan hirvikuvioisen neulepaidan.
Takuuvarmasti tähän painostavan ahdistavaan tunnelmaan pääsee astumalla pieneen tyyriiseen putiikkiin.
Jos onkin ainoa asiakas, ei ilkeä poistua ostamatta.
Paineen alla päätyy etsimään edes jotakin ja valikoi halvimman mahdollisen magneetin mukaansa.
Pienet arkipäiväiset kehtaamistarinat kuittaantuvat vain sillä, jos joku toinen on kainouksissaan ajautunut vielä hölmömpiin pattitilanteisiin.
Moni tarina kalpenisi naistenlehden kesäkuiselle jutulle siitä, miten nuori Elina osti talon, koska ei kehdannut kieltäytyä kaupoista.
Vaan kehtaako noin vanhaan juttuun syyskuun kolumnissa enää edes viitata.