Sanna-Riikka Valtonen
Senaattori #77780, Oulun Nuorkauppakamari ry
Elinikäinen oppiminen ja jatkuva itsensä kehittäminen nousevat otsikoihin yhä useammin.
Asia koetaan niin tärkeäksi, että Sitra kokosi yhteen 30 yhteiskunnallista toimijaa ja linjasi heidän kanssaan kannanoton, jonka mukaan Suomeen tarvitaan kokonaisvaltainen elinikäisen oppimisen politiikka, jolla turvataan suomalaisten osaaminen työssäkäyvien lisäksi myös työelämän ulkopuolella ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta.
Olimme me sitten työelämässä tai sen ulkopuolella, miten me itse voisimme ottaa vastuuta oppimisesta ja kehittymisestä?
Aivan hiljattain törmäsin LinkedInissä keskusteluun, jossa asiantuntijana toimiva henkilö kyseli vinkkejä, miten voisi kehittää esimiestaitojaan. Vastausten tulvassa oli lukuisia kirjavinkkejä, verkkokursseja, webinaareja sekä avoimen yliopiston koulutuksia.
Näiden lisäksi nostettiin esiin järjestötoiminta. Hyvin monet meistä ovat olleet jossain elämänsä vaiheessa osa jotain järjestöä, kuten vaikkapa opiskelijajärjestö, urheiluseura, vanhempaintoimikunta, hyväntekeväisyysjärjestö tai rotukissayhdistys. Tuliko mieleesi ensimmäisenä, että osana järjestötoimintaa voit oppia uusia asioita ja kehittää itseäsi?
Meidän kimmokkeemme lähteä mukaan järjestöihin on usein joku aivan muu kuin oppiminen. Jos keskityt hetken miettimään asiaa, huomataankin kuinka paljon mahdollisuuksia sieltä löytyykään. Esimies- ja tiimityötaitojen kehittämisen näkökulmasta puheenjohtajapestit ja projektipäällikkyydet ovat mitä parhaimpia paikkoja oppia motivointia ”narulla työntämällä”. Harrastustoiminnassa kun ei ole sitä kuuluisaa direktiovaltaa.
Omat oppivuoteni olen viettänyt nuorkauppakamarissa. Ihmisten johtamisen lisäksi olen kehittänyt omia neuvottelutaitojani, parantanut esiintymis- ja puhetaitojani, oppinut kouluttamaan ja päässyt kokeilemaan paljon uusia asioita – ilman suurta pelkoa epäonnistumisesta.
Tekemällä oppii ja kokeilukulttuuri antaa vapauden testata välillä hurjimpiakin ideoita. Yksi niistä oli ajatus Liikukko Nää?-tapahtumasta, jota on toteutettu jo kahdeksan vuotta peräkkäin. Eikä sovi unohtaa verkostoja, niitä lukuisia ystäviä, tärkeitä kontakteja ja tuttavia jopa ympäri maailman.
Niinhän se on, että työ- ja kotielämän vastapainoksi tarvitsemme tekemistä, josta itse innostumme ja saamme hyvän mielen. Mikäs siis sen parempaa, jos siinä samalla pystyy myös kehittymään ja oppimaan.