Pääkirjoitus

Käyt­tä­jä­tie­to­ja myy­dään, vas­tuu­ta si­säl­lös­tä ei ole – di­gi­jä­tit ovat kas­va­neet yli äy­räi­den

Yhdysvalloissa on herännyt ajatus pilkkoa määräävässä markkina-asemassa olevat digiyhtiöt pienempiin osiin. Amerikkaa hankalammaksi voi osoittautua kiinalaisyhtiöiden yhä laajeneva digiurkinta.

Muutaman suuren teknologiayhtiön markkinavalta herättää yhä enemmän huolestuneisuutta EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaisilla yritysryppäillä alkaa olla vaarallisen pitävä ote ihmisten elämästä.

Yhdysvalloissa on tänä kesänä pohdittu, pitäisikö käyttäjätietoja kerääviä ja myytäväksi jalostavia menestyviä teknojättejä paloitella pienempiin helpommin valvottaviin osiin. EU tahtoisi, että yritykset maksaisivat veronsa myös Eurooppaan, jonka maaperällä toimivat.

Kansainväliset digijätit ovat kuitenkin niin määräävässä markkina-asemassa, että sellaista voi olla mahdoton enää purkaa.

Digitalisoituneessa työelämässä on pakko käyttää älypuhelimia tai tietokoneita pystyäkseen toimimaan.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut