Jussi Siirilä:
Oululaisen Jussi Siirilän (s. 1967) esikoisteos Sopuli (2000) sisälsi parodisia selviytymiskertomuksia. Ison auton tuntu virittyy samaan sävyyn.
Romaani kertoo myyntimiehistä, joiden firmassa puhaltavat uudet tuulet. Yritystä aletaan saneerata pörssikuntoon, ja myyntimiehet määrätään kaivamaan itsestään esiin sisäinen sankari. Se tarkoittaa koulutuksella hiostamista, kuntotestejä ja kravattipakkoa.
Romaanin maantiede ulottuu Helsingistä Lappiin, ja yksi iloittelevimpia kohtauksia tapahtuu pumppufirman uudessa toimistossa Oulun Ruskossa.
Kertojina on kaksi surullisen hahmon ritaria, myyntimiehet Turpeinen ja Leino.
Turpeinen on leukailija, joka kuvittelee keventävänsä tilanteita vääntämällä ne vitsiksi. Myymistä vihaava Leino lainailee metafyysikkorunoilija Blakea ja haaveilee kirjoittavansa kirjan, jossa yhdistyy "Tervon vimmainen kerronta ja Tabermannin lyyrinen herkkyys".
Kolmas kertoja Ritva on lappilainen yrittäjä, joka saa satunnaisen kosketuksen yhteen myyntimiehistä ja löytää sen jälkeen itsensä. Maailmanmeno saa Ritvan havainnoimana huumorilliset mittasuhteet, itse tarinaan taas tulee hänen kauttaan ilmavuutta.
Nimi Ison auto tuntu viittaa työsuhdeautoon, joka edustaa myyntimiehille tasoa ja turvallisuutta. Auto lieventää pahojakin työssä sattuneita takaiskuja.
Romaanin jännitys on siinä, miten Turpeinen ja Leino kumppaneineen selviävät myllerryksestä.
Varsinaisen keskushenkilö Turpeinen elättelee omia suunnitelmiaan ja kasvaakin niiden mittaiseksi. Tyhjännaurajasta syntyy vastuunsa ottava ihminen ja perheenisä, jossa on jopa sankariainesta. Yhtä hyvin ei käy kaikille hänen työtovereilleen.
Elämäntuskaa poteva Leino vertaa elämää huoltoasemalla syötyyn herkkumunkkiin, joka todellisuudessa onkin vetelä läjä ja jättää jälkeensä vain rasvaisen kitalaen ja raskaan olon.
Romaani etenee lyhyin sketsintapaisin luvuin, joilla on hauskasti vanhanaikaista kertojanääntä jäljittelevä otsikko.
Alussa tuntuu, että tarina etsii suuntaansa: mennäkö kokonaan absurdin puolelle. Sävyjä tulee kuitenkin lisää, kun yhteiskuntasatiiri terävöityy ja antaa tilaa myös kokonaisuutta eheyttävälle kehityskertomukselle.