Tieto hiihtokeskusten tulevasta sulkemisesta ei ole saanut kaikkia jättämään Lapin lomaansa väliin.
Kauppalehden mukaan Nelostien liikenne ruuhkaantui lauantaina pahoin Oulusta pohjoiseen. Puolen päivän aikaan liikenne mateli Oulun ja Iin välillä vain 60 kilometrin tuntinopeudella. Liikenteen on kerrottu olleen lauantaina runsasta myös Rovaniemen kohdalla.
– Menoliikenne Kittilään päin on paljon vilkkaampaa kuin esimerkiksi hiihtolomien tai viime pääsiäisen aikaan. Matkailuautoja menee enemmän kuin ruska-aikana, Rovaniemen Marraskoskella lumitöiden lomassa liikennettä seurannut Päivi Korhonen kertoo.
Korhonen sanoo keskustelleensa asiasta naapureidensa kanssa, ja muutkin olivat pistäneet liikenteen määrän merkille.
– Autojen matkustajat näyttivät olevan enimmäkseen perheitä. Matkatavaroita oli mukana niin paljon, että varmasti muutaman viikon niillä pärjää.
Hiihtohissit suljetaan useimmissa Lapin hiihtokeskuksissa viikon päästä koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Se tuskin riittää käännyttämään kaikkia etelän lomailijoita, sillä murtomaahiihtämään ja moottorikelkkailemaan pääsee edelleen. Esimerkiksi Levillä on noin 3 000 yksityisen henkilön omistamaa mökkiä.
Monet lappilaiset lääkärit ovat suositelleet, että ihmiset eivät matkustaisi nyt Lappiin, jotta koronavirustartunnat eivät pääsisi leviämään.
Uutisen kommentointi on päättynyt