Matka Euroopasta Aasiaan kestää Istanbulissa 15 minuuttia, ellei Bosporin salmen puolivälissä tielle osu ukrainalaista laivaksi sanottua liikkuvaa romukasaa, jollaista pienemmät lautat itsesuojeluvaiston nimissä auliisti väistävät. Se matka maksaa miljoona satatuhatta Turkin liiraa, siis ei paljon mitään.
Usküdarin lauttarannasta alkaa Aasia. Täällä siis on paikka, joka on saanut nimensä suomalaiseen vanhaan iskelmään asti - yritän muistella siitä joitakin järjellisiä sanoja, mutta mielessä soi vain käsittämätön hoilotuksen pätkä.
Miltä näyttää Usküdarissa? Siisti rantalaituri ja paljon vesiliikennettä, sisämaassa pari-kolme moskeijaa heti parinsadan metrin säteellä, ylös kukkukoille kohoavia portaita ja taloja, vilkkaita liikekatuja, nuhjuisia sivukatuja, ja aivan uusi tyylikkäästi kivetty kävelykatualue. Myynnissä kultaa, kännyköitä, koulureppuja, mutta näky katetulla torikujalla pysäyttää.
Joku valelee parhaillaan vedellä valtavaa pöytää täynnä tuoreita kaloja. Sen vieressä on parkissa pakettiauto, jonka takaosasta mies nostelee käsin raakaa lihaa kahteen laatikkoläjään. Toiseen tavallisen näköistä lihaa, toiseen jotain muuta. Mustuneita, verisiä klönttejä, joista heiluu kiinni jotakin. Korviako? Laatikkoon putoilee eläimen pää toisensa jälkeen.
Turkki haki ensimmäisen kerran Euroopan unionin jäsenyyttä vuonna 1987. Tuolloin komissio totesi, että aika ei ole vielä kypsä. Pian edessä on kuitenkin uudestaan hetki, jolloin pitäisi jotain päättää. Ensi vuoden lopulla EU ratkaisee, aloitetaanko jäsenyysneuvottelut oikeasti vuonna 2005 vai lykätäänkö niitä taas ties minne.
Halu EU:hun suuri
Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 75 prosenttia turkkilaisista haluaa maansa EU-jäsenyyttä, ja 85 prosenttia pitää komission asennetta Turkkia kohtaan epäreiluna. Halu mukaan siis olisi kova.
Eikä Istanbulin Euroopan puoleisen uuden keskustan modernilla, loputtoman pitkällä kävelykadulla Turkin EU-kelpoisuudesta näyttäisi olevan epäilyn häivää. Siinä ollaan keskellä vaurasta eurooppalaista suurkaupunkia ja sen vilkasta, muodikasta menoa. Kultaisen sarven, Bosporin salmesta pistävän lahden toisella puolen mielessä käy jo epäilyksen häivä. Rannasta ylöspäin nousevat kauppakujat ovat mielipuolinen, kaikki aistit täyttävä äänten, tuoksujen, tavaroiden ja tungoksen kakofonia, jossa metrin välein saatetaan myydä Viagraa ja Nokian kännyköitä keskellä kujaa ja kolmen metrin säteellä siitä kaikkea mahdollista inhimilliseen elämään liittyvää - ja kujien sekamelska huipentuu katettuun suureen basaariin, joka pursuaa kimalteltevaa tavaraa kirjaimellisesti niin pitkälle kuin silmä siintää, joka suuntaan.
Itämaiset kauppatavat jatkuvat basaarin edestä otetun taksin kyydissä: kuljettaja pyytää kolminkertaista hintaa vedoten siihen, että osaa puhua saksaa.
Basaarin panivat alulle Bysantin valloittaneet sulttaanit ensitöikseen heti 1400-luvun lopulla ja niiltä jäljiltä se on vieläkin, muutaman kerran tosin maan tasalle palaneena. Yksikään Euroopan unionin direktiivi ei taivu lähellekään tuollaisia kujia, mutta se taitaa silti olla Turkin EU-jäsenyyden pienimpiä esteitä.
Niiden suurimpien voi nähdä alkavan Haydarpasan rautatieasemalla, mahtavalla rakennuksella aivan Bosporin salmen Aasian puoleisella rannalla.
Siihen asemalaiturille päättyvät rautatiet Anatoliasta, Turkin Aasian puoleisesta osasta, ja vielä kauempaakin. Transasia -niminen juna veisi tästä Teheraniin asti, aikataulun mukaan matkalla näyttäisi kulahtavan kolme yötä ja päivät päälle.
Turkki katsoo Eurooppaan, mutta sen jalat ovat tiukasti Aasiassa. Siellä niitä kutittelevat naapureina Georgia, Armenia, Azerbaidjan, Iran, Irak ja Syyria. Siinä olisivat Euroopan rajat, jos Turkki tulisi EU:n jäseneksi, ja kaupan päälle vielä julistamaton Kurdistan kummittelisi kaiken tuon yllä.
Uskonto taustalla
Nämä ovat asioita, joista diplomaatit eivät puhu suoraan, mutta jotka ovat olemassa. Kuten on piilossa olemassa sekin lause, jonka konventti poisti EU:n perustuslakiluonnoksesta, mutta joka tajunnan tasolla on jäljellä: että unioni perustuu kristillisiin arvoihin.
Turkki ei ole kristitty maa. Se on sunnimuslimeja täynnä. Mutta se ei myöskään missään nimessä ole islamistinen maa, siinä mielessä kuin se viime aikoina on alettu ymmärtää. Valtio ja uskonto ovat erossa toisistaan. Moskeijoissa näyttäisi olevan hiljaista ja viipyilevän rauhallista, Istanbulissa ainakin.
Onko Eurooppa valmis ottamaan tällaisen maan mukaan? Turkin englanninkielisen päivälehden kolumnistin teksti on kuin tuskanparahdus: jos EU-neuvottelut alkavat, Turkki katkoo kahleensa, vaurastuu, pääsee valtioiden ykkösliigaan. Jos ne eivät ala, maa jää kakkoskastiin ja epävakauden aikaan. Edessä on historiallinen päätös, se koskee lapsia, lapsenlapsia, uusia sukupolvia.... Kolumnisti vetoaa maansa poliitikkoihin, liikemiehiin, journalisteihin, upseereihin, siirtolaisiin ja ylipäätään kehen vain, jotta he tekisivät maansa asiaa tiettäväksi Euroopassa.
Työmaata riittää, mutta ratkaisut ovat vielä auki.
Kirjoittaja on EU:n komission apurahan turvin tutustumismatkalla Turkkiin, Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin ja Sloveniaan.
