Kärppätyttö Kati kipitti kohti kaupunkia, ja joka askeleella sen mieliala koheni.
Oli ehdottomasti ollut loistoidea lähteä pois metsästä, missä kaikki vain touhusivat omiaan tai kuhertelivat jonkun lajikumppanin kanssa kuin mitkäkin nössöt.
Kaupungissa Kati pysähtyi ensin toviksi haistelemaan kotieläinten ja ihmisten tuoksujen sekamelskaa.
Roskalavakin lemahti houkuttelevasti, mutta Kati suuntasi suoraan kohti puistoa, jossa se oli kesällä tavannut citykärppä Kaken.
"Ei voi olla totta! Kati", raikui puistossa, ja Kake-kärppä syöksyi viivana Katin luokse.
Se oli valtavan ilahtunut Katin näkemisestä.
Kärppätyttö melkein punastui, kun sai äkkiä osakseen niin paljon huomiota.